Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2

14.03.2012

Pitkä matka pahan Lord Voldemortin pysäyttämiseksi johdattaa heidät kuitenkin takaisin velhokouluun, josta tulee suuri hyvän ja pahan voimien sodaksi yltyvän yhteentörmäyksen näyttämö. Sitä ennen ystävysten on kuitenkin käytävä läpi hurjia seikkailu, kuten murtauduttava maahisten pyörittämään, tarkasti vartioituun Irvetan pankkiin.

Kolmikon seikkailujen taustalla on Voldemortin sielunkappaleiden metsästys. Piilottelun ja takaa-ajon leimaaman salapoliisityön esiin kaivamat johtolangat kuljettavat sankarimme vihdoin takaisin Tylypahkaan, joka joutuu pahojen voimien piirittämäksi. Harry Potterin on kohdattava voimiensa huipulle jälleen kohonnut vastustajansa. Monet salaisuudet paljastuvat vihdoin, mutta suuressa lopputaistelussa uhrauksiltakaan ei voi välttyä.

Elokuvan epilogi kuvattiin jo syksyllä 2010, mutta siihen tehtiin uusia kuvauksia vielä joulukuun lopulla. Kun Harry Potter -elokuvien noin kymmenen vuoden kuvausputki päättyi, nyt jo aikuistuneet päätähdet, Emma Watson, Daniel Radcliffe ja Rupert Grint puhkesivat kyyneliin. Todennäköisesti myös suomalaisissa teattereissa koetaan liikutuksen hetkiä. Viimeisen Harry Potterin myötä päättyy melkoinen palanen monen sarjan myötä kasvaneen lukijan ja katsojan elämää.

Jouni Vikman

Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2
Ohjaus: David Yates
Pääosissa: Daniel Radcliffe, Emma Watson, Rupert Grint
Genre: Fantasia
Ensi-ilta: 13.7.

Lisää luettavaa