Lain varjolla – arviossa Battlefield Hardline

26.04.2015

Räiskintäpelit ovat viime vuosina hakeneet uusia suuntia pelaajien mielenkiinnon ylläpitämiseksi. Battlefield Hardline tuo soppaan mukaan klassisen rosvot ja poliisit -asetelman ja sovittaa sen Battlefield 4:n rungon päälle. Vetovastuussa on tällä kertaa Dead Space -sarjasta parhaiten muistettu Visceral Games, jonka tehtävänä on saada tämä ennakkoon hieman keinotekoiselta tuntuva asetelma toimimaan käytännössä. Menestyvän pelisarjan muuttaminen on aina riskaabelia hommaa, joten tekijöiden asema ei ainakaan käy kateeksi.

Kunnon juonelliset yksinpelikampanjat alkavat olla pikkuhiljaa katoavaa kansanperinnettä ensimmäisen persoonan räiskinnöissä, mutta Hardline on onneksi tässä suhteessa toista maata. Pelin 10 tehtävää käsittävä tarina on rakennettu poliisisarjan tuotantokauden muotoon. Joka kerta pelin aloittaessa pelaajalle näytetään lyhyt kertaus edellisen jakson tapahtumista ja jopa tehtävien välissä oleva latausruutu muistuttaa Netflixin sarjan jaksojen välillä olevaa siirtymäruutua. Tarinan päähenkilönä tutustutaan tuoreeseen huumepoliisin etsivä Nick Mendozaan, joka pääsee parinsa kanssa jahtaamaan kovan luokan huumerikollisia. Tarinaan on mahdutettu kaikki klassisen poliisitarinan kliseet huumeparoneista lahjottuihin kyttiin, joten mitään hirveän yllättävää ei ainakaan kyttäsarjojen ystäville ole luvassa. Mendoza on päähenkilönä hieman turhan valju jokamies, mutta sivuhahmot ja tarina pitävät mielenkiinnon yllä kampanjan koko noin kahdeksan tunnin keston ajan. Näyttelijöistä varsinkin Benito Martinez (televisiosarja The Shield) Mendozan esimiehenä tuo tarinaan oman rautaisannoksensa katu-uskottavuutta.

www-BattlefieldHardline-2 Mielenkiintoisena ja jopa palkitsevana vaihtoehtona puhtaalle räiskinnälle Hardlinen kampanja mahdollistaa myös rauhallisemman lähestymistavan. Varjoissa hiippaileva jepari pääsee yllättämään viholliset paremmin ja pystyy jopa pidättämään nämä virkamerkkiään näyttämällä. Välillä pidätysmekaniikka tuo peliin mukaan myös tahatonta komiikkaa, kun rynnäkkökiväärein varustautunut vihollisjoukko antautuu mukisematta virkamerkkiään vilauttavalle poliisille. Osalla vihollisista on myös voimassa oleva vangitsemismääräys, joten näille kavereille kannattaa laittaa helyt ranteisiin ja lukea oikeudet parempien kokemuspisteiden toivossa. Pidätysten lisäksi poliisin hommiin kuuluu myös rikospaikkojen nuuskiminen todistusaineistojen perässä. Tässä on apuna erityinen ympäristön tutkailuun suunniteltu skanneri, jonka avulla todisteet voi löytää ja analysoida. Hiiviskelystä luovutaan oikeastaan vain yhdessä hieman päälle liimatun oloisessa tankkikohtauksessa, jossa pelinkehittäjät ovat ilmeisesti muistaneet tekevänsä Battlefield-peliä. Tästäkin huolimatta jo pelkkä vaihtoehtoinen lähestymistapa yhdessä hyvin kirjoitettujen ja ääninäyteltyjen hahmojen kanssa tekee tästä kiinnostavimman Battlefield-sarjan yksinpeluukokemuksen sitten Bad Company 2:n.

Hardlinen moninpelissä pidätykset jäävätkin sitten unholaan rikollisten pysäyttämisen tapahtuessa ainoastaan riittävällä lyijyannoksella. Tankit sekä muut raskaat ajoneuvot ovat saaneet väistyä poliisiautojen ja muiden kevyempien menopelien tieltä. Peli tekee selkeän pesäeron sarjan edeltäviin osiin tehden toiminnasta nopeampaa ja intensiivisempää, mikä ei varmasti miellytä kaikkia sarjan faneja. Klassisen Battlefieldin ystäville mukana on sentään edelleen perinteiset tappomatsit ja conquestit, mutta mielenkiintoisimmat pelikokemukset Hardlinen parissa irtoavat viiden uuden pelimuodon parista.

www-BattlefieldHardline-3

Blood Moneyssa kartan keskellä on kasa rahaa, jota molemmat osapuolet pyrkivät kuljettamaan omalla alueellaan sijaitsevaan holviin. Myös vastapuolen holvilla on mahdollista käydä varkaissa, mistä seuraa yllättäviä taktisia täsmäiskuja vastustajan selustaan. Pelin voittaa ensimmäisenä riittävän määrän rahaa itselleen kahminut osapuoli. Heistissa rikolliset puolestaan yrittävät ensin räjäyttää holvin auki, minkä jälkeen pitäisi kuljettaa kaksi arvotavaraa sisältävää kassia kartalle satunnaisesti ilmestyvään evakuointipisteeseen poliisien estelystä huolimatta. Pelimuoto on siis eräänlainen yksipuolinen variaatio lipunryöstöstä. Jo betassa nähdyssä Hotwiressa on tarkoitus pitää hallussaan erityisiä merkattuja autoja ajamalla niillä riittävän kovaa ympäri karttaa. Autojen hallussapitäminen kuluttaa vastapuolen tikettejä conquestin lippujen hallinnan tapaan, vastustajan tikettisaldon nollaan kuluttavan osapuolen korjatessa voiton.

Crosshair ja Rescue puolestaan ovat pienten tiimien tiiviitä yhteenottoja, joissa kullakin pelaajalla on vain yksi elämä. Rescuessa poliisit pyrkivät pelastamaan ja saattamaan turvaan ainakin yhden kahdesta kartalla olevasta panttivangista aikarajan puitteissa. Crosshairissa poliisien puolelta yksi pelaaja valikoituu rikollistoverinsa vasikoineeksi todistajaksi, jonka kytät yrittävät saattaa turvallisesti rosvojen miehittämän alueen läpi. Molemmissa pelimuodoissa on tiukat aikarajat ja uudelleensyntymien puuttuessa korkeat panokset. Nämä Counter Strike -henkiset taistelut ovat parhaimmillaan pienen kaveriporukan kanssa pelatessa, jolloin toiminnasta saadaan koordinoitua ja tehokasta. Kokonaisuutena uusista pelimuodoista Blood Money on ehkä se tasapainoisin sekä parhaiten taktikointia ja taistelukentän avainkohtiin keskittyvää armotonta mähinöintiä yhdistävä tila.

www-BattlefieldHardline-4

Moninpelikarttoja löytyy julkaisussa ihan siedettävät yhdeksän kappaletta. Valikoima pysyy tuoreen tuntuisena yllättävän pitkään, sillä kartat myös vaihtavat muotoaan eri pelimuotojen välillä. Jo Battlefield 4:ssä nähdyt taistelukentän dynamiikkaa radikaalisti muuttavat levolution-tapahtumat ovat edelleen mukana entistäkin hiotumpina, joten ympäristö tuhoutuu tulitaistelun keskellä ennennäkemättömän hienosti. Myös pelin äänimaailma on taattua Battlefield-laatua taustamusiikista aseiden korvia huumaavaan paukkeeseen. Hahmonkehitystä on myös suoraviivaistettu, minkä lisäksi aseet sekä varusteet pystyy nyt ostamaan haluamassaan järjestyksessä pelissä hyvillä suorituksilla ansaitsemallaan valuutalla.

Battlefield Hardline ei hyödynnä teemaansa kehittääkseen jotain genreä todella uudistavaa ja erilaista, mutta siinä on kuitenkin riittävästi omaa, jotta peli pystyy oikeuttamaan olemassaolonsa moninpeliräiskintöjen maailmassa. Peli pyrkii tarjoamaan jokaiselle jotain, iskien silmää sekä Counter Striken että Call of Dutyn ystävien suuntaan. Vain taistelukenttää mieluiten ensisijaisesti tankin sisuksista katsovat asfalttisoturit jäävät tällä kertaa nuolemaan näppejään. Myös yksinpelikampanja on pienistä ongelmistaan huolimatta oikein maistuva elämysjuna sellaista kaipaavalle. Se herättää myös toiveen ainakin tämän pelaajan mielessä, että joku pelinkehittäjä vielä jonain päivänä tekisi kunnollisen avoimen maailman poliisipelin. Hardline on räiskintäpelinä laatutyötä, mutta sen suurin ongelma saattaa olla juuri Battlefield-nimen mukanaan tuomat odotukset.

Ikäraja: 18
Saatavilla: PlayStation 3, PlayStation 4, Xbox 360, Xbox One (testattu), Windows PC

Jaakko Koivurinta

Lisää luettavaa