Lapa jäähän – Arvostelussa NHL 16

08.10.2015

NHL-sarjan 2000-luku on muutamasta poikkeuksesta huolimatta ollut pääsääntöisesti pienimuotoista hiomista, jossa peräkkäisten osien erot ovat jääneet hiuksenhienoiksi. Siirtymä uudelle konsolisukupolvelle oli kuitenkin raakileena julkaistun NHL 15 -osan jälkeen niin täydellinen floppi, että uusimman vesan suhteen odotukset ovat poikkeuksellisen korkealla. Uusi osa pystyykin onneksi vastaamaan haasteeseen, vaikka pelin ydin on yhä tuttu ja turvallinen.

Edellisen osan pelillinen anti oli kohdillaan, mutta konsolisukupolven vaihtuminen tiputti samalla liudan pelitiloja matkasta. NHL 16:n keskeisimmät uudistukset ovatkin vanhojen ominaisuuksien palautuksia, sillä vain verkkomanagerointi GM Connected loistaa enää poissaolollaan. Myös muut pelitilat ovat ehostuneet, joten sisällöllisesti tuorein virtuaalikiekkoilu on kutakuinkin sarjansa parasta antia.

www-NHL16revikka1

Keskeisin uudistus on vuoden tauon jälkeen palaava EA Sport Hockey League, joka tunnetaan tuttavallisemmin myös nimellä EASHL. Tässä moodissa jokainen pelaaja istutetaan omalle pelipaikalleen. Parhaimmillaan matsit ovat kuudella kuutta vastaan pelatessa, jolloin ihmismolareiden ja -kenttäpelureiden maalirikkaat mittelöt tapaavat ratketa vasta päätössummerin kajahtaessa. Vaikka EASHL:n ydin piilee seurojen välisissä otteluissa, tuntemattomien kanssa pelattavat yksittäiset sparrausmatsitkin tarjoavat viihdykettä.

Myös klassinen managerointitila Be a GM on saanut uutta lihaa ympärilleen. Pelaajat ovat saaneet uusimpaan osaan moraalin, johon vaikuttavat niin peliaika, muutokset joukkueessa kuin otteet kaukalossakin. Siinä missä esimerkiksi kapteenin myyminen saa jengin mielialan romahtamaan, pisteputkessa oleva kärkihyökkääjä viilettää kaukalossa hymy korviin asti venyneenä. Harmillisesti systeemi jättää yksinkertaisuudessaan vähän turhan paljon toivomisen varaa, sillä pelillinen vaikutus jää otteluiden välissä pidettäviin joukkuepalavereihin sekä yksittäisten pelaajien tapaamiseen. Neljän erilaisen kommentin välillä pähkäily toistaa itseään turhan pahasti, kun pelaajien huolenaiheet ovat viikosta toiseen samoja.

www-NHL16revikka2

Muista pelitiloista korttipohjainen Hockey Ultimate Team on pysynyt melkoisen ennallaan. Joukkuettaan voi yhä edelleen parantaa niin pelaamalla kuin mikromaksuillakin, mutta onneksi systeemi on melko hyvin tasapainossa: oikean rahan käyttäminen on oikopolku onneen, ei pakollinen riesa. Kymmenen ottelun kausiin jaettuja turnauksia voi pelata niin verkossa kuin tekoälyäkin vastaan, mikä antaa mukavasti vaihteluvaraa. Käyttöliittymä tuntuu sen verran paljon sulavammalta, että kokemus on huomattavasti viimevuotista nautinnollisempi.

Pelaaminen itsessään on pääasiassa toimivaa ja viihdyttävää. Kiekko pomppii aiempaa enemmän, laukaiseminen vaatii parempaa ajoitusta ja etenkin hardcore-asetuksilla maalit tuntuvat aiempaa realistisemmilta. Vanha lätkäviisaus ”toimita kiekko maalille niin hyviä asioita tapahtuu” tuntuu todemmalta kuin ikinä. Tekoäly on kuitenkin ottanut askeleen taaksepäin, sillä joukkuekaverit tekevät mitä typerimpiä ratkaisuja tämän tästä. Etenkin vaihtoon luistelemisen ajoittamista olisi syytä miettiä EA Sportsin koodipuolella uudestaan, sillä erinomaisen vastahyökkäyksen kariutuminen kentällisen vaihtumiseen kismittää vietävästi.

www-NHL16revikka3

Pelitilojen ohella uudistuksiksi voidaan laskea päivitykset otteluiden toteutuksessa. Yleisön ulkoasuun ja halleihin on panostettu enemmän kuin koskaan, mikä näkyykin maskottien tansseina sekä melko autenttiselta näyttävine fanikatsomoineen. Vaikka muutokset ovat vain pinnallisia ja pelikokemukseen vähäisesti vaikuttavia, matsit tuntuvat kokonaisuutena entistäkin realistisemmalta. Samaa voidaan sanoa pudotuspeliparroista, joiden merkitys jää kuitenkin ainoastaan välivideoihin. Kyseessä on kiva pikku lisä vaan ei juuri muuta.

NHL 16 on monilta osin sellainen peli, mitä jo viimevuotisen painoksen piti olla. Palautetut pelitilat sekä pinnalliset uudistukset tekevät siitä entistä paremman version virtuaalilätkästä, mutta totuuden nimissä kokonaisuus on jälleen turhan tuttu ja turvallinen. Päivitetyt kokoonpanot lienevät kuitenkin suurimmalle osalle jo itsessään riittävä peruste kauppaan kävelemiselle. Sarjan faneille teos tarjoaa takuuvarmaa viihdettä koko vuodeksi, kunnes NHL 17 viimein ilmestyy.

Ikäraja: 12
Saatavilla: PlayStation 4, Xbox One (testattu)

Lisää luettavaa