Mars Effect – Arvostelussa The Technomancer

23.07.2016

Tieteisroolipeli The Technomancer vie pelaajan tulevaisuuden Marsiin, jonka kuivissa ja armottomissa olosuhteissa käydään kiivasta taistelua vähäisten vesivarojen hallinnasta. Teos on irrallinen jatko-osa kolmen vuoden takaiselle Mars: War Logs -pelille, mutta uutukaisen kanssa ranskalainen pelinkehittäjä Spiders on lähtenyt tekemään todella kunnianhimoista toimintaroolipeliä. Teoriassa kaikki onkin kunnossa, sillä mukana on monipuolista taistelua, hahmonkehitystä ja tapahtumien kulkuun vaikuttavia päätöksiä. Valitettavasti kuuseen kurkottavan teoksen lopputulos kapsahtaa katajan kuivakoille keskioksille.

The Technomancer on kolmannesta persoonasta kuvattu toimintaroolipeli reaaliaikaisella taistelulla Mass Effect -pelisarjan tyyliin. Taistoja voittamalla sekä tehtäviä suorittamalla kerätään kokemuspisteitä ja parempia varusteita. Kokemustasojen myötä hahmon ominaisuuksia voi kehittää haluamaansa suuntaan niin taistelutyylien kuin muidenkin taitojen osalta. Lisäksi hahmonsa varusteita pystyy kehittämään keräämällä riittävästi parannuksiin tarvittavia raaka-aineita ympäristöstä.

TheTechnomancer-arv2

Tarinan alku heittää pelaajan Technomancerien veljeskuntaan kuuluvaan Zachariah Mancerin saappaisiin. Technomancerit ovat eräänlaisia Marsin vallanpitäjien alaisuudessa toimivia supersotilaita, jotka ovat mutaatioiden myötä saaneet erilaisia sähköön liittyviä erikoisominaisuuksia. Pitkään Maasta erillään olleeseen Marsiin on kehittynyt omanlaisensa yhteiskuntajärjestys, jossa valtaa pitävät rautaisella otteella erilaiset suuryhtiöt, rikollisjärjestöjen ja muiden puolisotilaallisten vastarannankiiskien taistellessa elintilasta niiden alapuolella. Yhteiskunnan pohjasakka asuttaa syvällä pinnan alla olevia slummeja yhdessä vihattujen ja liikaa auringon säteilyä saaneiden mutanttien kanssa. Omat erikoiskykynsä mutaatioiden kautta saaneet Technomancerit säilyttävät siis syystäkin salamyhkäisyyden verhoa veljeskuntansa yläpuolella.

Sähkömiehemme tarina alkaa lyhyen hahmonluonnin ja tutoriaalin jälkeen ylennysseremonialla, jossa sankarin rintaan lyödään upseerin natsat ja harteille uuden aseman tuomat vastuut. Tämän jälkeen alkaa tutustuminen kotikaupunki Ophiriin ja hanttihommien tekeminen paikallisille merkkihenkilöille. Tarinan alku on ehdottomasti pelin heikointa antia, sillä ensimmäinen kymmentuntinen kuluu yhdentekeviä juoksupojan hommia tehdessä ja välittömästi unohdettavien sivuhahmojen kanssa turistessa. Virikkeetön juoni, kolkot ympäristöt ja taustalla soiva yhdentekevä pimputus takaavat sen, että pelikokemus on jäädä kesken jo heti alkumetreillä. Kehitystä parempaan tapahtuu myöhemmissä luvuissa, kun sivuhahmot saavat lihaa luidensa ympärille ja kärsivällinen pelaaja päästee paremmin sisään Marsin juonikoukeroihin. Tehtäviä ratkaistessa suoritettavilla valinnoilla on jonkin verran vaikutusta juonen etenemiseen, mutta käytännössä kaikki tehtävät voi suorittaa kumman puolen hyväksi tahansa. Hyvät ja pahat teot puolestaan vaikuttavat hahmon karma-tasoon, mikä puolestaan määrittelee sen, miten muu maailma ottaa sankarimme vastaan. Zachariahin ei myöskään tarvitse samoilla yksin Marsissa Matt Damonin tapaan, sillä melkein heti alusta alkaen mukaan saa värvättyä pari apuria matkaseuraksi.

TheTechnomancer-arv3

Mars on vaarallinen paikka ja tyypillisen toimintaroolipelin tapaan seikkailua rytmitetään turhankin tiiviisti toistuvilla taisteluilla. Valittavissa on kolme erilaista taistelutyyliä, joista omaksi suosikiksi valikoitui ketterät väistöt mahdollistava veitsi ja pistooli -yhdistelmä. Muut vaihtoehdot ovat lyöntien tuhovoimaan satsaava keppi sekä vastustajan iskut torjumaan kykenevä kilpi sekä nuija -kombinaatio. Sähkövirtaa pystyy myös hyödyntämään niin omien aseiden tehostamiseen kuin salamoiden ampumiseen vihollisen niskaan parhaaseen palpatinemaiseen tyyliin. Taistelutyyliä voi vaihtaa vaikka lennossa, mutta toimivin vaihtoehto on keskittyä vain yhteen kehittämällä sen ominaisuudet maksimiin tasojen nousujen myötä saatavilla taitopisteillä.

Technomancerin elämään eivät tuliaseet tehottoman pistoolin lisäksi kuulu, vaan homman nimi on se, että vastustajat nukutetaan päiväunille lähietäisyydeltä mätkimällä. Herra Mancerista ei ole haluttu tehdä komentaja Shepardin tyylistä galaktista massamurhaajaa, sillä erämaata asuttavia hirviöitä lukuun ottamatta kaikki viholliset vain hakataan tappamisen sijasta tajuttomiksi taistelun tuoksinassa. Toki pahishahmo voi hoidella taistelun jälkeen tajuttomat viholliset manan majoille imemällä näistä myös maksuvälineenä toimivan elämännesteen pihalle, mutta tällaisesta toiminnasta seuraa huonoa karmaa. Mancerin mukana seuraavat ryhmän jäsenet tekevät myös osansa mähinöissä, mutta suurin konkreettinen hyöty apureista on vihollisten huomion vetäminen pois sankarista. Taistelut ovat suurimmalta osin väistö- ja lyöntinapin painelua vuorovedolla ilman sen suurempaa taktisuutta, mutta ovat parhaimmillaan ihan hauskaa aivotonta mättöä.

TheTechnomancer-arv4

Teknisesti peli on varsin kelvollista työtä. Roolipelille keskeiset valikot toimivat hyvin: sokkeloisissa kartoissa samoilua helpottava kartta avautuu kätevästi liipaisinta painamalla, kun taas tavarat sekä tärkeimmät kyvyt saa kätevästi laitettua pikavalintanappien alle pelinäkymässä. Pelattavuus on myös pääosin kohdillaan, joskin hidas ja kankea systeemi tavaroiden keräämiseen kaatuneilta vihollisilta taistelun jälkeen on kaukana pelisuunnittelun kukkasesta. Ulkoasultaan teos on tuulahdus edelliseltä konsolisukupolvelta, vaikka Marsin kaupungit ovat täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia. Niiden näkeminen kuitenkin vaatii näytön kirkkauden säätämistä, sillä ympäristöt ovat muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta todella huonosti valaistuja vuorokauden ajasta riippumatta.

The Technomancer on puutteistaan huolimatta kelvollinen kakkoskorin seikkailu keskikesän roolipelityhjiöön. Peli pääsee jaloilleen työlään alun jälkeen, mistä eteenpäin sen parissa viihtyy kuin pienen budjetin scifi-leffaa katsoessa – kunhan odotukset on kalibroitu kohdalleen. Roolipelien ystävien kannattaa poimia tämä teos kokoelmiinsa viimeistään ale-korista.

Ikäraja: 16
Saatavilla: PlayStation 4 (testattu), Xbox One, PC

Jaakko Koivurinta

Lisää luettavaa