Räiskintäpelejä tipahtelee nykykonsoleille liukuhihnalta, ja yhä useammin FPS-räiskintöjen pääpainotus on kampanjaa enemmän moninpelin puolella. Halo-sarja oli erityisesti toisella osallaan luomassa konsoleiden verkkoräiskintägenreä, joten täytettävät saappaat ovat jälleen hyvin suuret. Kun Halo 5: Guardiansin kampanja osoittautui mainioksi viihteeksi, on aika luoda silmäys uudistuneeseen verkkosodankäyntiin.
Halo 5: Guardiansin moninpelitanner on jaettu kahteen suurempaan kokonaisuuteen: Arena-pelimuotoon sekä Warzone-sodankäyntiin. Team Arena on se jokaiselle Halo-veteraanille tuttu pienemmän mittakaavan kilpailullinen joukkueräiskintä, kun taas eeppisemmän kaliiperin Warzone vaatii pelaajilta koordinoitua ja astetta säntillisempää tiimipelaamista.
Ensimmäistä kertaa Halo 5:n pariin loikkaavat päätynevät aluksi tuttuihin ja turvallisiin 4 vastaan 4 -vääntöihin. Samaisen Team Arenan pelimuotojen joukossa on myös julkaisun jälkeen päivityksenä tarjottu Big Team Battle, yksinäisten sutten suosima Free for All, pääosumiin painottuva SWAT sekä Guardiansissa ensiesiintymisensä tekevä Breakout. Arena-taistot käydään pääasiassa tappojen määriä laskeskelevan Slayerin, likimain jokaisesta räiskinnästä tutun lipunryöstön sekä Territoriesin- ja King of the Hill -moodien virkaa hoitavan Strongholdsin parissa. Valitettavasti aiemmista julkaisuista tutut kallo- ja pommiottelut loistavat ainakin toistaiseksi poissaolollaan.
Breakoutissa neljän hengen tiimit lingotaan värikuulasodan kaltaiselle areenalle tavoitteenaan joko tuhota vihollisjoukkue tai haalia symmetrisen alueen keskellä nököttävä lippu yhteistyöllä tukikohtaan. Pienten areenojen lisäksi Breakoutin erikoisuuksiin kuuluu jokaista erää kohden jaeltava yksi elämä. Tällöin taktiikka nousee nopeasti tärkeään rooliin: rynnätäkö lipun perään areenan keskelle, jäädäkö piilottelemaan kentän omaan päätyyn vai rynniäkö suoraan toiminnan ytimeen? Pelimuoto on mielenkiintoinen suoran toiminnan ja taktisemman lähestymistavan hybridi, joka saa taakseen niin kannattajia kuin vihaajiakin.
Suuremman mittakaavan sodankäynnin ystävien on syytä suunnata Warzone-taistelukentille. Enintään 24 pelaajan eeppisissä otteluissa on tarkoitus haalia omakseen valtavilla kentillä sijaitsevia tukikohtia tai vaihtoehtoisesti kerätä pisteitä nujertamalla säännöllisin väliajoin ilmestyviä tekoälyn ohjastamia pomohahmoja. Pisteitä jaetaan myös tukikohtien kaappaamisesta, niiden onnistuneesta puolustamisesta sekä kilpakumppaneiden lahtaamisesta. Warzone Assaultissa taas edetään vihollisjoukkueen tukikohdan ytimeen saakka tuhoamalla matkan varrelle ripoteltuja välietappeja. Puolustavaan rooliin päässyt joukkue pyrkii luonnollisesti pitämään tukikohtansa puhtaana aggressiivisesti päälle hyökkäävistä kilpailevan tiimin sotilaista.
Warzonen taisteluita värittävät otteluista jatkuvasti tienattavat Requisition-pisteet. Joko oikealla valuutalla tai ansaituilla pisteillä ostettavien REQ-pakettien avulla kentälle saa haalittua alati tehokkaampia aseita tai taistelun kulun mahdollisesti kääntäviä ajoneuvoja. Vaikka mahdollisuus ostaa tankkeja ja muita sotakoneita kuulostaakin aluksi epäreilulta, ei tilanne ole näin suorasukainen. Pisteitä tipahtelee auliisti myös ilman rahallista panostusta, sillä apuvälineiden määrä ja laatu riippuu myös pelaajan omasta REQ-tasosta. Pelaaja ei voi olla myhäilemättä tyytyväisenä, kun oma joukkue onnistuu 20 minuutin väännön jälkeen saamaan haltuunsa kolme vihulaisia liukuhihnalta teurastavaa Scorpion-tankkia. Kokonaisuutena Requisition-systeemi toimii hyvin.
Halo 5: Guardiansin moninpeli tuntuu heti kättelyssä tutulta ja turvalliselta siitäkin huolimatta, että mukaan on ripoteltu myös sopivissa määrin uusia ominaisuuksia. Parista aiemmasta Halo-julkaisusta tutut Armor Abilityt tunnetaan tätä nykyä Spartan-kykyinä, jotka ovat taistelun tuoksinassa jatkuvasti jokaisen käytettävissä. Esimerkiksi kielekkeisiin tarraaminen sekä jatkuva sprint-mahdollisuus tekevät liikkumisesta aiempaa sujuvampaa, vapaampaa ja ennen kaikkea vauhdikkaampaa. Kun hektiseen säntäilyyn yhdistää väistöliikkeen, jokaisessa aseessa olevat rautatähtäimet tai vaikkapa maata kohti suuntautuvan Ground Pound -iskun, tuntee Halo-veteraani nopeasti olevansa jännän äärellä. Tästä huolimatta toiminta pysyy mukavalla tavalla hanskassa jo pikaisen harjoittelun jälkeen. Tilannetta helpottavat myös puhumaan oppineet sotilaat, jotka huutelevat ottelujen lomassa tilannetiedotuksia taistelun kulusta.
Asetasapaino on saatu heti julkaisun yhteydessä kiitettävälle tasolle. Vaikka Slayer-otteluissa pääseekin helpoiten niskan päälle tarkkuuskiväärein tai raketinheittimin, on tilanne harvoin täysin lohduton. Kenttiin on ripoteltu tarpeeksi erilaisia tuliluikkuja, jotta taistelu on aina mahdollista kääntää takaisin oman joukkueen eduksi. Rautatähtäinten ja anteeksi antavan osumatarkkuuden ansiosta jopa pistooli osoittautuu nopeasti todella tehokkaaksi tappovälineeksi.
Toimivat kartat ja niiden runsaslukuisuus määrittävät verkkoräiskinnöissä usein sen, palaavatko pelaajat innosta puhkuen takaisin taistelukentille. 343 Industries on saanut kyhättyä julkaisun yhteyteen parikymmentä taistelutannerta, joista kolme on pyhitetty erikseen Warzonelle ja toiset kolme Breakoutille. Vaikka Halo 2:n ja Halo 3:n legendaarisimpien karttojen rinnalle ylletään vain harvakseltaan, ei mukaan mahdu lainkaan varsinaisia heikkoja lenkkejä. Taistelutannerten tunnelma poikkeaa toisistaan mainiosti riippuen siitä, mitelläänkö pilvenpiirtäjän huipulla Edenissä vaiko pimeässä merenalaisessa tutkimuslaitoksessa Fathomissa. Kenttäsuunnittelussa on otettu myös nokkelasti huomioon uudet liikkumiseen liittyvät kyvyt. Toivoa sopii, että tulevaisuudessa häämöttävät – ilmaiseksi jaettavat – karttapaketit jatkavat samalla korkealla tasolla. Ainoastaan Forge-editorilla rakennettujen Big Team Battle -kenttien laatu jättää toivomisen varaa.
343 Industries kaivoi itsensä syvälle kuoppaan viime vuonna julkaistun Halo: Master Chief Collectionin kauttaaltaan rikkinäisellä verkkokoodilla. Selvää onkin, että pelitalo on tehnyt tällä kertaa poikkeuksellisen paljon työtä tuodakseen vihastuneille Halo-faneille toimivat ja nätisti rullaavat verkkokahinat. Tavoitteessa on onneksi onnistuttu kiitettävästi. Taistelua hankaloittavaa viivettä esiintyy todella harvoin, ja vaikka mittariin on kertynyt jo hurjasti pelitunteja, ei suoranaista pätkimistä ole tullut sanottavasti vastaan. Ilahduttavasti myös kanssapelaajat ovat harvinaisen asiallista sakkia, eikä menneiltä ajoilta tuttua teabaggailua ole näkynyt lainkaan.
Halo 5: Guardiansin tarjoilema moninpelikattaus tuo positiivisella tavalla mieleen vuonna 2007 julkaistun Halo 3:n. Vaikka sodankäynti onkin muuttunut noista ajoista astetta vauhdikkaammaksi, tuo modernimpi näkökulma moninpelin tyylikkäällä tavalla nykyaikaan. On myös ilahduttavaa huomata, että Halo 5: Guardiansin tapauksessa on panostettu tasapuolisesti sekä toimivaan kampanjaan että sujuviin verkkokahinoihin. Tuloksena on massiivinen kokonaisuus, joka tarjoaa reilusti sisältöä jokaiselle Halo-sarjan ystävälle.
Pelin kampanjan arvostelun voit lukea täältä.
Ikäraja: 16
Saatavilla: Xbox One
Jaakko Herranen