Ultrakallis ja häikäilemättömän hypetetty: Tämä on Destiny

24.09.2014

Destiny on Halo-pelisarjalla mainetta luoneen Bungie-pelistudion uusi massiivinen avaruusseikkailu. Pelin julkaisija Activision on satsannut projektiin jopa puoli miljardia dollaria, joten ainakin ennakkohehkutuksen osalta kyseessä on vuoden isoin julkaisu. Bungie on pysynyt uutukaisensa kanssa sikäli tutuissa ympäristöissä, että Destiny on pohjimmiltaan konsoliräiskintä, jossa soditaan maata uhkaavia muukalaisia vastaan. Tämän lisäksi se haluaisi kovasti olla myös monen pelaajan verkkoroolipeli.

Teos rakentuu ihmiskunnan viimeistä kaupunkia puolustavien guardianien ympärille. Pelaaja luo alussa oman hahmonsa valiten kolmesta mahdollisesta rodusta sekä kolmesta hahmoluokasta mieleisensä. Rodun valinta vaikuttaa ainoastaan hahmon ulkonäköön, mutta luokkien välillä on sen sijaan suuria eroja mitä tulee taistelutaktiikkaan ja pelityyliin. Sankarilla on erikoiskykyjä, joita saa avattua ja kehitettyä tekemällä tehtäviä ja keräämällä kokemusta. Kykyjen lisäksi pelissä etenemällä ansaitsee myös aina vain parempia aseita sekä varusteita, joten jatkuva hahmonkehitys on pelin keskeisimpiä koukkuja.

Selkeimmin Destiny on ensimmäisen persoonan toimintaseikkailu – ja sellaisena se on suorastaan loistava. Lajityypin ystäville pelin aloittaminen on kuin kotiinsa palaisi: kaikki toimii sulavasti, ohjauskomennot tulevat kuin selkäytimestä ja kauas piirtyvät kauniit maisemat ihastuttavat ulkomuodollaan. Taistelut ovat tyydyttävän intensiivisiä ja asteittain nouseva vaikeustaso on viritetty kohdalleen sekä keskivertopelaajalle että hieman vaativampaa haastetta kaipaavalle. Pelin kartat ovat todella laajoja ja niissä riittää tutkittavaa tehtävien ulkopuolellakin. Välillä tekee tehtävän suorittamisen sijaan vaan mieli jäädä ihailemaan upeita maisemia.

Parikymmentä toimeksiantoa käsittävää kampanjaa edetään tehtävä kerrallaan läpi neljän planeetan. Tehtävät voi suorittaa yksin tai verkon yli enintään kolmen pelaajan tuliryhmässä edeten. Harmittavasti tarina on koko paketin heikointa antia laiskan tehtäväsuunnittelun ohella. Peter Dinklagen ääninäyttelemä Ghost-robotti toki tarinoi pelin edetessä muutaman lauseen siellä täällä, mutta suurimman osan ajasta pelaajalla ei ole pienintäkään käsitystä mitä tapahtuu ja miksi. Ainekset suureen avaruusoopperaan ja ihmiskunnan viimeiseen eeppiseen taisteluun ovat olemassa, mutta ne jäävät suurelta osin hyödyntämättä. Taustatarinaa sentään avataan jonkin verran pelin edetessä aukeavilla infokorteilla, mutta harmillisesti niitä voi selata ainoastaan Bungien verkkosivujen kautta.

Taisteluja käydään neljää myös keskenään sodassa olevaa eri muukalaisrotua vastaan. Jokaisen armeijan riveissä toistuvat tietyt arkkityypit, mutta kaikissa vastustajissa on silti riittävästi persoonallisuutta ja yksilöllisiä ominaisuuksia, jotta sotimisessa on riittävästi vaihtelua. Minimalistinen kerronta toki aiheuttaa sen, että viholliset jäävät pakostakin hieman kasvottomiksi verrattuna esimerkiksi Halo-sarjasta tuttuun Covenantiin.

Jaettu kokemus on aina hauskempi ja Destinyn tapauksessa verkostoituminen todella kannattaa, sillä yhteispelaaminen nostaa yksinpelinäkin pätevän toiminnan aivan uudelle tasolle. Valitettavasti sopivan peliseuran löytäminen juuri siihen haluttuun tehtävään on pelin tarjoamilla työkaluilla hieman hankalaa. Parhaiten homma toimii silloin kun kaverilistalla on muutama kutakuinkin samaan tahtiin etenevä tyyppi. Vaikeustasonsa puolesta pakosti kolme pelaajaa vaativia strike-toimeksiantoja lukuun ottamatta pelin tehtävissä ei ole suoraa peliseuranhakua, eikä muiden alueella olevien pelaajien kanssa voi kommunikoida kuin vain muutaman eleen avulla. Ne vilkutukset ja tanssahtelut viihdyttävät ehkä ensimmäiset viisi minuuttia, mutta sen jälkeen sitä vain toivoo, että niillekin nappuloille olisi keksitty jotain hyödyllisempää käyttöä.

Bungie on luvannut peliin paljon viikoittain julkaistavaa lisäsisältöä uusien strike-tehtävien sekä ainoastaan korkean tason hahmoille tarkoitettujen raid-mähinöiden muodossa. Toiveissa olisi, että myös kommunikointiin ja peliseuran hakuun tarkoitetut työkalut kehittyvät vielä tulevien päivitysten myötä. Tämä olisi enemmän kuin suotavaa, sillä esimerkiksi ennakkoon paljon hehkutetusta klaanitoiminnasta ei ole tässä vaiheessa paljoakaan hyötyä.

Yhteistyön lisäksi mukana on luonnollisesti myös Crucible-nimellä kulkeva kilpailullinen moninpeli, jossa kuuden hengen guardian-ryhmät ottavat mittaa toisistaan. Pelimuodoista mukana on vain tuttuakin tutumpaa tappomatsia sekä alueenvaltausta kulkuneuvoilla tai ilman. Otteluihin osallistutaan omalla pelihahmolla ja avaamiaan erikoiskykyjä hyödyntäen. Vain aseiden tulivoima tasataan pelaajien kesken samalle tasolle, joten matseissa pysyy jonkinlainen tolkku. Kymmenen tarjolla olevaa moninpelikenttää ovat vaihtelevan kokoisia, joten varsinkin isommilla kartoilla 12 pelaajan maksimimäärä tuottaa ongelmia. Pienemmissä kentissä meno on toki sopivan nopeaa ja intensiivistä. Crucible on hyvin toteutettu osa kokonaisuutta, mutta samat jutut on nähty tusinassa muissa räiskintäpeleissä.

Valituksista huolimatta on myönnettävä, että Destiny on onnistunut teos. Kuin huomaamatta pääkampanjan, lisätehtävien ja moninpelin läpikahlaamisen jälkeen kelloon oli kilahtanut tunteja roimat 30. Muutaman pelikaverin kanssa Destinyn maailmassa vietetyt tunnit ovat todellista laatuaikaa hyvän räiskinnän parissa. Yksin pelaavan kannattanee ainakin hieman miettiä pelin hankintaa, sillä niin iso osa kokemuksesta jää väliin. Tunnesiteen syntyminen pelin maailmaan ja tarinan henkilöihin vaatisivat vahvaa taustatarinaa, joten nähtäväksi jää miten hyvin tulevaisuudessa julkaistavat raidit sekä muut lisätehtävät onnistuvat pitämään kiinnostusta yllä. Bungien markkinointipuheiden mukaan Destiny on kymmenen vuoden projekti ja lisämateriaalia on varmasti luvassa ennen näkemättömän paljon. Perusteiden ollessa kunnossa toivotaan, että jatkossa näemme parannuksia pelin sosiaaliseen puoleen ja roolipelielementteihin. Potentiaalia on paljon.

Ikäraja: 16
Saatavilla: PlayStation 3, PlayStation 4 (testattu), Xbox 360, Xbox One

Jaakko Koivurinta

Lisää luettavaa