4-7-vuotiaat lapset joivat kotitekoista simaa – lastensuojeluilmoitus?

06.05.2015

Kaija-niminen huolehtiva suomalainen on jakanut murheensa sosiaalisessa mediassa kysellen muiden mielipidettä siihen, pitäisikö naapurin lapsista tehdä ilmoitus viranomaisille lastensuojelumielessä.

Nämä kun olivat juoneet vapun aikana kotitekoista simaa. Lapset olivat 4-7-vuotiaita.

-Skidit veti kotitekoista simaa, jonka alkoholipitoisuus vetelee ties missä, Kaija kurmuuttaa.

-Riittäisikö lastensuojeluilmoituksen tekemiseen? nainen kysyy Feissarimokien mukaan.

Hänen mielestään kaupan simojen kanssa on hieman eri tavalla, sillä niissä pitoisuudet ovat kunnossa ja mitattuina, mutta ”kotitekoinen on täyttä arpapeliä”.

-On pienen lapsen maksalle aikamoista myrkkyä, hän väittää.

Kaijan kirjoitus ei ole provo, ja siihen tarttuvat kehottavat Kaijaa olemaan ylireagoimatta.

Mutta hetkinen, onko tässä sittenkin jotain taustalla? Como otti selvää. Vappu se on ensi vappunakin, elleivät lapset ole jo vetäneet ensikännejään.

Kysymys on kaiken kaikkiaan oikeaoppisesta kotisiman valmistuksesta. Jos se tehdään oikein, sitä voi aivan hyvin antaa lapsille. Esimerkkinä kerrottakoon, että jos vaikka viisivuotias juo päivän aikana litran verran kotisimaa, hän ei saa liikaa alkoholia, mutta todennäköisesti kylläkin hiivajäänteistä vatsanväänteitä ja hiilihapoista suolistokipuja. Myös sokerimäärä on pahasta.

 

Lisää luettavaa