Antonio Banderas järkkää erikoisia porttikieltoja ystävilleen: Tässä syy!

30.03.2015

Antonio Banderas ei pidä ollenkaan nykypäivän teknologia- ja someähkystä. Näyttelijä kertoo antaneensa sukulaistensa ja ystäviensä kännyköille porttikiellon hänen järjestämiinsä juhliin.

Banderas päivittelee, että pahimmillaan kaikki kuusi vierasta saattoivat vain näppäillä älypuhelimiaan illallispöydässä.

54-vuotias näyttelijä hankki ensimmäisen kännykkänsä vasta kolme vuotta sitten. Vielä tänäkään päivänä hän ei kuskaa puhelinta mukanaan joka paikkaan.

Banderas kuvailee brittiläisessä Metro-lehdessä nykypäivän nopean elämäntahdin aiheuttavan hänessä jonkinlaista pelkoa. Hän pitää somevillitystä ja selfieden jakamista erittäin itsekkäänä ja vaarallisena. Näyttelijän mielestä tämän päivän ”elektroniikkafestivaalien” aiheuttamat ongelmat ovat vielä edessä tulevaisuudessa.

Lisää luettavaa