Erikoisinta mitä koskaan on kykykilvassa tapahtunut: Koira hypnotisoi Simon Cowellin – pyörtyi!

01.02.2015

Britain’s Got Talent –ohjelman nauhoituksissa nähtiin melkoisen erikoinen kykykilpailija.

Lavalle astui saksanpystykorva Princess.

Omistaja kertoi sen pystyvän hypnotisoimaan ihmisiä tuijottamalla heitä silmiin. Uskomattomalta kuulostava väite sai todisteita, kun juontajapari Ant ja Dec molemmat unohtivat koiran käsittelyn jälkeen numeron seitsemän laskiessaan kymmeneen.

Suurimman vaikutuksen Princess kuitenkin tuntui tehneen Simon Cowelliin. Tv-moguli valitteli kanssatuomareille voivansa huonosti palatessaan paikalleen. Sun-lehden mukaan Cowell pyörtyi raadin pöydän ääreen kameroiden sammuttua.

Tuomari virkosi vasta, kun hypnotisoijakoira saapui herättelemään häntä. Paikalla ollut kuvailee episodia erikoisimmaksi näyksi, mitä hän on koskaan päässyt todistamaan.

Toistaiseksi aiheesta ei ole kuvamateriaalia YouTubessa.

Lisää luettavaa