Härkätaistelija luuli päässeensä turvaan – väärin! Video!

09.10.2015

Espanjassa järjestetään edelleen härkätaisteluita, vaikka monet yhteisöt ovat vedonneet niiden lopettamisen puolesta julmina ja kärsimystä aiheuttavina.

Sitä ne ovatkin. Ihmisen typeryyden vuoksi eläimien annetaan aivan turhaan kärsiä.

Nyt muuan matadori, tai joku areenan härkähärnääjistä on saanut tuta siitä, ettei härkä mikään tyhmä eläin ole.

LiveLeak-videolla nähdään kuinka hän juoksee näyttävästi härän ohi tätä härnäten. Hän hyppää aidan yli suojaan, mutta… kuka sanoi ettei härkä tekisi samoin?

Lisää luettavaa