Henna Peltoselta tulee kirja – aihe voi hämmentää monia

Henna Peltonen julkaisee kirjan erikoisista kyvyistään henkimaailmassa.

22.06.2018

Henna Peltonen on kertonut joskus aiemmin omaavansa näkemisen lahjoja. Pienenä hän yritti vaieta niistä, mutta sittemmin on kokenut henkisyyden vain rikkaudeksi. Hän on käynyt henkisyyttä lisääviä ja avaavia kursseja ja valmistunut reikihoitajaksi.

Jokin aika sitten hän tutustui energiaparantajana 20 vuotta toimineeseen Reijo Välkkyseen. Ja nyt tulee uutinen:

-Päätimme rikkoa yhteiskuntamme tabua ja olemme kirjoittaneet kirjan omista kokemuksistamme! Kirja kuljettaa kuvineen minun henkiseen matkaani, omista henkisistä kokemuksistani lapsuudesta aina tähän päivään. Reijo puolestaan kertoo kirjassa energiaparantajan tiestään. Kirja julkaistaan vasta syksyllä, mutta ennakkovarauksia voi ja kannattaa jo tehdä lähettämällä minulle täällä blogini kautta sähköpostia tai laittamalla varauksen Facebookiin yksityisviestillä, Henna kirjoittaa blogissaan.

Lisää luettavaa