Huijaus leviää netissä! 2 euron toimituskulut tulivat maksamaan 440 euroa!

22.05.2015

Se mikä kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta ei yleensä olekaan totta. Suomalaisnainen on kirjoittanut Facebookiin karmean varoitustarinan, jota pyytää jakamaan.

-Viime kesänä vastailin markkinointitutkimukseen, jossa voi lopuksi lunastaa Niken lenkkarit kahdella eurolla. Toimitusmaksu oli siis 2 euroa, jonka maksoin Mastercardilla (ainoat maksutavat Master, Visa ja Electron). Odotin lenkkareita, mutta lopulta unohdin koko jutun. Eilen avasin sähköpostin (tältä firmalta), joka osoittautui kuitiksi. Tililtäni on veloitettu 40 € sopimuksen uusimiseksi. Ajattelin sen olevan yritys saada minulta rahaa, mutta se olikin jo 11. kerta kun perivät minulta maksun, nainen kauhistelee.

Hän kuoletti kortin ajatellen että se on keino päästä eroon huijarifirmasta.

-Maksoin siis 440 euroa kengistä, joita en edes koskaan saanut. Miten tämä on mahdollista? hän kysyy.

Kysely, johon nainen vastasi oli täysin suomenkielinen ja luotettavan näköinen. Ehdot olivat kuitenkin englanniksi ja ne hyväksyttiin rastilla. Monikaan ei naisen mielestä tällaisiin pikkupräntteihin sen enempää syvenny. Hyväksymällä hän kuitenkin osti firman Premium-paketin, 40 euroa kuussa. Sopimus oli voimassa toistaiseksi. Saadakseen lenkkarit, olisi pitänyt markkinointitutkimusfirmalle toimittaa määräajassa todiste siitä, että on oikea ihminen.

-Edelleen kysyin itseltäni miten tämä on mennyt minulta ohi? Katsonhan pankkitietojani joka kuukausi. Mutta veloitustili on Mastercard. Minulle tulee lasku joka kuukausi suoraan verkkopankin hyväksyttävien laskujen
listaan, joten en ole sitä sen tarkemmin katsonut, nainen kertoo.

-Huijaus on tehty niin oivallisesti, että rahoja on turha odottaa  takaisin. Olen tehnyt rikosilmoituksen, reklamoinut Danske Bankiin (lähinnä heille tiedoksi) ja nyt haluan varoittaa teitä: OLKAA TARKKANA.

Kannattaa siis aina lukea pienikin präntti – ja varoa luottokorttinsa numeron antamista.

Lisää luettavaa