Humalaiset kaverit pilasivat 17-vuotiaan tytön elämän: Tatuoivat olkapäähän tämän!

11.01.2015

Brittiläisessä Bodyshockers-ohjelmassa esiintyvä nainen esittelee oivan esimerkin siitä, miksi tatuointihommat on syytä jättää ammattilaiselle.

Hän oli tilannut netistä tatuointilaitteen ollessaan 17-vuotias. Kaveriporukalla oli ollut tapana ottaa vähän häppää ja tikata toisiinsa kuvia. Yhtenä iltana teini oli antanut ystäviensä tehtailla hänelle ihan millaisen kuvan he haluavat.

Nuoruuden järjenjuoksulla tuloksena oli miehen sukupuolielin olkapäässä, ja vielä harvinaisen tökerösti toteutettu sellainen.

Kännissä tempaus oli tuntunut hauskalta, mutta aamulla morkkiksen määrä oli ollut sanoinkuvailematon.

Naiselta jäi etelänreissukin väliin, koska hän pelkäsi vanhempiensa näkevän hirvityksen. Myös kesäpukeutuminen on ollut haastavaa noloa tatuointia peitellessä. Jossain vaiheessa tytöstä tuntui, että elämä oli pilalla.

Sittemmin aikuistuneella naisella ei ole ollut varaa poistattaa kuvatusta. Nyt ongelma kuitenkin hoituu, sillä ohjelman ansiosta hän saa laserhoidon veloituksetta.

Kuva täällä

Lisää luettavaa