Joi viinaa litratolkulla päivässä – tältä hän näyttää 30 vuoden jälkeen, linkki

Kiinalaismiehen tarinasta kertoo brittilehti Metro.

20.03.2018

Mies kertoo aloittaneensa viinanjuonnin jo 13-vuotiaana. Myöhemmin siitä tuli kiinalaiselle ihan kunnolla tapa. Hän kertoo kitanneensa riisiviinaa vähintään litran päivässä – 30 vuoden ajan.

Nyt 68-vuotias mies näyttää TÄLTÄ.

Hänen kaulansa on turvonnut kuin Hulkilla.

-Minähän kittasin sitä (viinaa) kuin vettä, Xiangyangista kotoisin oleva herra Tan toteaa.

Juominen on lääkäreiden mukaan aiheuttanut hänelle epämuodostumia ja tuumoreita ympäri kehoa, pääasiassa kuitenkin niskan alueelle. Kyseessä on tauti nimeltä Madelungin oireyhtymä.

 

 

Lisää luettavaa