Kaunis tv-juontaja joutui poikaystävän järjestämän happohyökkäyksen uhriksi!

28.03.2015

Televisiojuontaja Katie Piper kärsii yhä vuonna 2008 tapahtuneen järkyttävän hyökkäyksen seurauksista. Tuolloin hänen lyhytaikainen ex-poikaystävänsä värväsi toisen miehen heittämään rikkihappoa mallina työskennelleen kaunottaren kasvoihin.

Piperin toinen silmä sokeutui ja kasvojen iho tuhoutui täysin. Piper on joutunut käymään kaikki nämä vuodet erilaisissa korjausoperoinneissa.

Torstaina hänen piti promota uunituoretta Beautiful Ever After -kirjaansa. Piper joutui kuitenkin viime tingassa perumaan esiintymisensä. Hän kertoi Twitterissä olevansa erittäin sairas. Lisäksi hän avasi tuntojaan turhautuneisuudestaan, jonka normaalin elämän estyminen aiheuttaa.

Aiemmin tässä kuussa Piper joutui sydäntäsärkevästi jättämään tyttärensä ensimmäiset syntymäpäiväjuhlat väliin. Tuolloin hän kertoi olevansa sairaalassa leikkauksen aiheuttamien komplikaatioiden vuoksi.

Aiheesta uutisoi Closer Magazine.

 

Lisää luettavaa