Koiranulkoiluttaja tarttui naisen tisseihin kiinni – syy hämmentää

21.05.2015

Yhdysvalloissa on sattunut erikoinen ahdistelutapaus. Itse teossa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, mutta tekijän puolustelupuhe on sitäkin legendaarisempi.

37-vuotias mies oli kävelyttänyt koiraansa kotikonnuillaan Phoenixissa. Vastaan oli kävellyt nainen, jota lenkkeilijä oli ensin moikannut, tarttunut sitten rinnoista kiinni ja tämän jälkeen pahoitellut tempaustaan. Hämmentynyt nainen ei jäänyt neuvottomaksi, vaan seurasi miestä tämän asunnolle, jotta saisi tämän osoitteen selville.

Kun koiranomistajakourija myöhemmin otettiin kiinni, hän kertoi poliisille hätistelleensä mehiläistä ja käsien osuneen vahingossa naisen rintavarustukseen.

Ilmeisesti virkavalta ei ötökkäteoriaa niellyt, sillä mies on tällä hetkellä pidätettynä. Tapausta käsitellään oikeudessa myöhemmin tässä kuussa.

Asiasta uutisoi Mirror.

Lisää luettavaa