Laulajakaunotar antoi sylitanssin miehelle – sitten tapahtuikin jotain yllättävää

16.05.2015

Ciaran keskiviikkoinen esiintyminen Atlantassa on noussut otsikoihin ulkomailla. 29-vuotias laulajatar kutsui onnekkaan miespuolisen fanin kanssaan lavalle. Nuorukainen istutettiin tuolille ja kaksi taustatanssijaa piti hänen käsistään kiinni.

Sen jälkeen Ciara ryhtyi antamaan oikein kunnon sylitanssia. Intiimi ohjelmanumero ei kuitenkaan mennyt aivan putkeen, sillä kaunotar potkaisi vahingossa miestä päin pläsiä.

Jenkkilässä meno on ilmeisesti hieman eri luokkaa kuin Suomen kamaralla. Täällä nimittäin moinen lavashow saisi klikkikansan huutamaan hoosiannaa ilman pientä lätynlätinääkin. Eikä se kyllä näyttänyt olevan valitun nuoren miehenkään isoin ongelma rauhallisena pysymisessä.

Lisää luettavaa