Mielipide: Suomen poliisin mielivaltaisissa päätöksissä ei ole järkeä – urheilukannattajien perusoikeuksien polkeminen on merkki suuremmasta ongelmasta

07.05.2017

HJK:n kaksi kannattajabussia pysäytettiin eilen heidän ollessa matkalla vierasotteluun VPS:ää vastaan.

Poliisit eväsivät fanien pääsyn otteluun lopulta kokonaan. Syynä tähän oli se, että kaksi HJK-kannattajaa oli ollut mukana joukkotappelussa Maarianhaminassa pari viikkoa sitten. Tuolloin osa HJK:n faneista oli tapellut ruotsalaisen Hammarbyn kannattajien kanssa ennalta sovitussa ns. metsätappelussa.

”Tutkinnan jälkeen komisario Vesa Toivasen päätöksellä matka Vaasaan katkesi kuitenkin toisen bussin osalta kokonaan ja toinen bussi kääntyi myös takaisin, koska ottelusta ei olisi poliisin viivyttelyn takia ehtinyt nähdä kuin muutaman minuutin. Perusteena käännytykseen oli pari toisessa bussissa matkustanutta Maarianhaminan tappelusta epäiltyä henkilöä”, HJK:n kannattajien Klubipääty kertoo Facebookissa.

Media on vääristellyt ja suurennellut asiaa jo valitettavan totuttuun tapaan. Iltasanomat huusi nettilööpeissään, miten HJK:n fanit olisivat Vaasasta palattuaan matkustaneet Hämeenlinnaan baariin tappalemaan. Todellisuudessa toinen busseista matkasi suoraan Helsinkiin. Toinen busseista koukkasi Hämeenlinnan kautta, missä yksi faneista oli ajautunut tappeluun paikallisessa baarissa. Muita faneja ei syytetä mistään. HJK tuomitsee faninsa käytöksen, eikä häntä enää päästetä vierasreissuille mukaan.

Klubipääty on jättänyt eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelun poliisin eilisistä toimista.

”Kantelussa pyydetään ottamaan kantaa onko poliisi toiminut lain edellyttämällä tavalla jakaessaan kollektiivisia rangaistuksia kymmenille henkilöille parin henkilön aiempien tekojen seurauksena, onko perustuslakiin kirjattua liikkumisen vapautta rajoitettu perusteettomasti, onko poliisi syyllistynyt laittomaan henkilötietojen keräämiseen, koska ylivoimaisen enemmistön kohdalla minkäänlaista rikosta ei ollut syytä epäillä, sekä onko tapahtunut poliisilakiin kirjatun lievimmän rangaistuksen periaatteen rikkominen”, se kertoo sivuillaan.

Poliisin toiminta aiheuttaa monia kysymyksiä. Matkalaisille olisi voitu kertoa jo ennakkoon, etteivät tietyt tahot Vaasaan pääse. Nyt poliisi halusi kyykyttää jalkapallofaneja, joista 99 prosenttia halusi viettää aikaa Vaasassa rakkaan harrastuksensa parissa ilman minkäänlaisia ongelmia. 80 ihmisen kyykytys ja tahallinen nöyryytys parin ihmisen ongelmien takia ei kuulu demokratiaan.

Poliisi halusi näyttää jalkapallofaneille, miten heillä on valta tehdä mitä heitä huvittaa ja miten heitä kuuluu pelätä.

Toinen ongelma on siinä, että jo vuosien ajan on epälty, että poliisi itse rikkoo lakia. Potentiaalisen laittoman huligaanirekisterin olemassaolon poliisi on kieltänyt itsepäisesti jo vuosien ajan. Vuosien ajan jalkapallofanit ovat kuitenkin nähneet omin silmin, miten poliisi kuvaa jalkapallofaneja videokameralla kymmenien metrien päästä. Minua on kuvattu poliisin toimesta kymmeniä kertoja kävellessäni jalkapallokatsomoon nauttimaan lajista, jonka parissa olen viettänyt pian 40 vuotta.

Miksi poliisit kuvaavat jalkapallokannattajia, jos jossakin ei ole heistä laitonta rekisteriä? Kotialbumiinsako he videoita kuvaavat?

Ongelma on siinä, että on hyvin vaikea nähdä poliisien tyytyvän siihen, että ihmisten kuvaaminen jää vain jalkapallokannattajiin. Kyse on suomalaista perusoikeuksista. Mihin vedetään raja, mitä poliisi saa tai ei saa tehdä?

Tappelut, liittyvät ne sitten jalkapalloon tai mihin hyvänsä ovat aina väärin. Rangaistusten pitää olla oikeudenmukaisia ja niiden pitää kohdistua oikeisiin ihmisiin.

Nykyisillä poliisin toimilla ja suoranaisella kansalaisten nöyryyttämisellä astumme yhä lähemmäs valtiota, jossa sen kansalaisten perusoikeuksia tallotaan poliisien toimesta tavalla, jota ei demokraattisessa maassa yksinkertaisesti voi hyväksyä.

– Jarkko Fräntilä, jalkapallofani vuodesta 1977 lähtien.

Lisää luettavaa