Mies haluaa vierasta naista, kun oma ei anna

21.08.2015

Vauvakeskusteluissa oleva mies harmittelee oman elämänsä muuttumista tylsässä parisuhteessa elämiseksi.

-Ollaan oltu yhdessä 12 vuotta. Seksielämä on ollut tosi huippua ensimmäiset 8 vuotta. Siis käsittämätöntä kiihkoa. Mitä vaan ja missä vaan. Ei minkäänlaisia estoja. Ruokapöydällä, autossa keskellä kaupunkia, suihinottoa ajaessa, metsässä, jaetussa mökkihuoneessa. Tunne oli aina molemminpuolinen. Entä nyt? hän harmittelee.

Hän toteaa pitävänsä vaimoaan mahtavana, mutta seksi on muuttunut tylsäksi ”makuuhuoneseksiksi.”

-Melko harvoin kaiken lisäksi. Juteltu ollaan, mutta vetoaa väsymykseen. Kuitenkin jaksaa valvoa ja tehdä töitä vaivatta. Olen tosi aktiivinen edelleen (40v) ja nyt minusta alkaa tuntua, että alan käymään vieraissa. Käsihommat alkaa kyllästyttämään, mies avautuu.

Vaikka viesti on aivan asiallinen, moni pitää sitä provona. Moni toki antaa myös hyviä ohjeita, naisen rakastajastakin varoitellaan. Muuan ohjeista on kuitenkin aika kattava:

-Se kyllästyminen tulee kaikille jossain vaiheessa ja on mielestäni kohtuutonta odottaa, että nainen olisi aina yhtä kiimassa kuin aiempina vuosina. Täytyy sanoa että hyvin näköalaton ja lapsellinen olet, jos petät. Tämä on asia joka ei pettämällä tai jättämällä parane, sillä tulet kohtaamaan asian uudelleen tulevaisuudessa. Arvosta sitä mitä sinulla on, ja juttele perinpohjin vaimosi kanssa.

 

Lisää luettavaa