Mies keksi nerokkaan kikan huijata isyystestissä!

16.06.2015

25-vuotias brittimies oli valmis ottamaan äärimmäiset keinot käyttöönsä välttääkseen lapsensa elatusmaksut. Aiheesta kirjoittaa brittiläinen Metro-julkaisu.

Nuorukaisella oli jo ennestään kaksi lasta ja hän eli pitkään jatkuneessa ihmissuhteessa. Miehellä oli salasuhde, jonka johdosta toinen nainen tuli raskaaksi. Brittimies yritti turhaan painostaa naista tekemään abortin.

Lapsen syntymän jälkeen tuore äiti vaati lastensuojelun kautta miestä isyystestiin. Tuore isä onnistui huijaamaan viranomaisia hommaamalla samannäköisen miehen antamaan dna-näytteen.

Kaikki meni hyvin, kunnes…

asia tuli ilmi, kun samaisella näytteellä testattiin myös miehen kahden vanhemman lapsen isyys, eikä dna sopinut heidänkään kohdallaan.

Tapausta käsitellyt tuomari oli miehen touhuiluista pöyristynyt. Hän määräsi nuorukaisen maksamaan lapsen äidille tuhannen euron korvauksen aiheuttamastaan stressistä. Lisäksi hän joutuu maksamaan 600 euroa aiheuttamastaan lisäselvityksestä.

 

Lisää luettavaa