Mies leikkautti ”liian isot vehkeensä” – nyt munaton ja kiveksetön!

21.10.2014

Miehen sukukalleuksistaan vapaaehtoisesti luopuminen kuulostaa äkisti aivan käsittämättömältä ajatukselta.

Hieman radikaalin ratkaisun taustoja valottaa Gelding-nimeä käyttävä mies, joka on antanut Huffington Post –lehdelle haastattelun. Geldingiltä on poistettu sekä penis että kivekset.

Mies kertoo, ettei hän ole koskaan kokenut sukupuolielimensä sopivan persoonallisuuteensa. Jo kouluaikoina häntä oli kiusattu huutelemalla, etteivät niin isot vehkeet sovi sellaiselle nössölle. Häneen oli jopa käyty käsiksi ja väännelty kivuliaasti kiveksistä.

Kun ajatus poistoleikkauksesta vuosien varrella kypsyi, edessä oli lukuisia mielentilatutkimuksia ja psykiatrin vastaanottokäyntejä. Lopulta lääkäri oli sitä mieltä, että poistamatta jättäminen aiheuttaisi tulevaisuudessa enemmän henkisiä ongelmia kuin leikkaus. Lopullisen sysäyksen antoi alapäähän tullut urheiluvamma, mutta se ei ollut perimmäinen syy.

Käytännön tasolla leikkaus vaikuttaa kuulemma vain kahteen asiaan. Hän joutuu nykyään luonnollisesti virtsaamaan istualtaan. Lisäksi hygienia vaatii erityistä huomiota, sillä lyhennetty virtsaputki tulehtuu herkästi. Toisaalta taas elinikäennuste on kolmetoista vuotta pidempi, kun kivekset on poistettu.

Mies kertoo leikkauksen myös selkeyttäneen hänen seksielämäänsä. Samaa sukupuolta olevasta kumppanista on kuulemma usein kiihottavaa, kun hänen roolinsa ei ole sama peniksen puuttumisen vuoksi.

Lisää luettavaa