Missasitko Cheekin stadionkeikan? Katso se elokuvateatterissa

13.10.2014

Cheekin stadionkonsertti tulee elokuvateattereihin.

Cheek esiintyi elokuun 22. ja 23. päivinä kaksi iltaa peräkkäin loppuunmyydyllä Olympiastadionilla. Torstaina 6.11.2014 on ainutlaatuinen tilaisuus kokea Cheek – Live @ Olympiastadion -konsertti valkokankaalla. Stadionkonsertti esitetään yhden päivän ajan kuudella eri paikkakunnalla (Helsinki, Jyväskylä, Lahti, Oulu, Tampere ja Turku).

Liput näytöksiin tulevat myyntiin keskiviikkona 15.10.2014 klo 14. Konsertti on taltioitu lauantaina 23.8.2014. Lipun hinta on 20 euroa.

Cheek eli Jare Tiihonen on aloittanut uransa jo 15 vuotta sitten Lahden Kasisalilta. Cheek on suomen striimatuin artisti ja hän on julkaissut kahdeksan albumia, joista kolme on myynyt kultaa, kaksi platinaa ja kaksi multiplatinaa. Cheek on uransa aikana tehnyt yli 1200 keikkaa ja hänet on palkittu kuudella Emma-patsaalla.

Kuva: Jari Lam

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa