Naisella 36NNN-kokoiset hirviötissit – ja niinhän siinä lopulta kävi! (video)

13.11.2014

Näinä tissikeskeisyyden aikoina tässä teille tarina siitä, etteivät isot bosat todellakaan ole kaikille suurimman hingun ja halun täyttymys.

Kuten teksasilaiselle Kerisha Markille. Hän oli kärsinyt jo pitkään jättimäisistä 36NNN-kokoisista rinnoistaan. Hän kertoo, ettei voinut edes haaveillakaan juoksemisesta ja hyppimisestä.

Kivut niskassa ja rintakehässä olivat kaiken aikaa hirveät.

Nelikymppisenä Kerisha kuitenkin pääsi leikkauttamaan hirviötissinsä pois – ja nyt elämä hymyilee. Lääkäri totesi naisen nähtyään, ettei kymmenien vuosien uransa aikana ole törmännyt moisiin rintoihin.

Kirurgin toimenpiteen jälkeen Kerishan rinnat ovat nyt ”normaalit” DD:t. Hän haaveilee pääsevänsä ostamaan kauniita rintaliivejä.

Kerisha kertoi Washington Postille pelänneensä jopa sydänkohtausta, niin kovaa kipu välillä rinnassa ja niskassa oli jättitissien myötä. Painoakin naiselta lähti operaation jälkeen, sillä ennen leikkausta yksi rinta painoi peräti 6,8 kiloa!

Aiheesta ovat kertoneet monet ulkomaiset viestimet lähipäivinä. Alla video.

 

Lisää luettavaa