Netin suurin nuortenyhteisö ulottaa lonkeronsa kaikkialle

26.04.2016

Nettiguru Sami Kieksin luotsaama Suomen suurin nuorten Facebook-yhteisö (yli 60 000 jäsentä) on kasvamassa varsin monikanavaiseksi liittymäksi.

Tulevaisuudessa Ylelle on tulossa kuusiosainen tv-sarja, Some Deep Story, jossa 3AM-yhteisön nuorten tarinat pääsevät esille. Kieksi on itse ollut kiusattu ja haluaa olla nuorten tukena monessa.

-Saan nuorilta paljon viestejä joista osa on todella koskettavia. Ajattelin että nämä tarinat olisi hienoa saada esille, koska ne voivat auttaa monia samassa tilanteessa olevia, Kieksi kertoo.

Faceryhmä on kasvanut myös yhdistysmuotoon.

-Olemme perustaneet yhteisön taakse yhdistyksen nimeltä 3AM Community ry.

Kieksi teki rohkeasti varatessaan FB-yhteisölleen risteilyaluksen. Bailubaatti seilaakin syyskuussa, ja lipunmyynti on aloitettu.

-Yhteisöstä on suunnitteilla oma sosiaalinen media, joka on sosiaalinen myös internetin ulkopuolella. Ihmiset ovat jämähtäneet älypuhelimen tai tietokoneen eteen eivätkä tapaa toisiaan enää livenä. Me pyrimme siihen että tämän uuden somen kautta saamme ihmiset myös liikkumaan eri tapahtumiin ja ”miitteihin”, Kieksi unelmoi.

Lisää luettavaa