Oho! Tämä parin tappohitin ihme keikkailee edelleen – 30 vuotta on muuttanut ulkonäköä hurjasti!

16.12.2016

Muistatko vielä Sydney Youngbloodin? Hän teki 80-luvun lopulla pari kovaa tanssihittiä, jotka saivat Suomessakin ansaitsemaansa huomiota.

Biisithän olivat If Only I Could ja Sit And Wait.

Monesti me täällä kaukana raukoilla rajoilla luulemme, että henkilöt vaipuvat koomaan, kun menestys lakkaa. Kannattaa silti vaikkapa googlettaa entisiä hittimaakareita – ja voilá – vain nähdäkseen että he elävät ja paksusti voivat. Heistä todella moni tekee musiikkia ja keikkailee edelleen, tietenkin vain pienessä mittakaavassa, koska maailmalla puhaltelevat jo uudet listatuulet.

Sydney esiintyy hänkin ihan säännönmukaisesti, kuten vaikkapa myös Rick Astley (kannattaa googlettaa). Rick ei ole muuttunut ulkomuodoltaan juuri lainkaan, mutta Sydneytä ei ole enää tunnistaa.

Ääni on silti tärkein – ja soi hyvin. Nyt kengät liirtoon!

Lisää luettavaa