Ope hieman villiintyi luokkaretkellä, seksipuuhista lähtöpassit

02.07.2015

29-vuotias aineopettaja on joutunut eroamaan työstään luokkaretkellä tapahtuneen romanssin takia.

Times-lehti kertoo, että luokkaretki suuntautui Kuubaan, jossa brittiope päästi lomavaihteen päälle ja ihastui paikalliseen sukelluksenopettajaan.

Muut opettajat eivät katsoneet hyvällä sitä, että parin lemmenleikit kuuluivat äänekkäinä ympäriinsä. Aineopettaja sai luokkaretken jälkeen kuulla, että hän voisi pitää pienen tauon töistään, toisin sanoen lemput tuli.

Suosittu opettaja voi kuitenkin palata kolmen vuoden jälkeen takaisin, jos haluaa.

Koululla on tiukka kuri ja nuhteettomuutta vaaditaan opettajiltakin. Bedfordin koulu on yksityinen ja veloittaa ökyvanhemmilta jopa 15 000 puntaa lukukaudesta.

 

Lisää luettavaa