Oregonin yliopisto: Oluesta voi olla apua laihduttamisessa

01.05.2016

Nyt kuuluu Yhdysvalloista, Oregonin yliopistosta kummia.

Kaljanhan pitäisi läskistyttää.

Yliopistotutkimus kuitenkin väittää toista. Jyrsijäkokeissa koe-eläimet jaettiin kahteen ryhmään, joista molemmille annettiin varsin energiapitoista syötävää. Toiselle verrokkiryhmistä annettiin myös oluesta löytyvää ksantohumolia.

Ksantohumoli on prenyylifavonoidi, jota saadaan humalan (Humulus lupulus) ”naaraspuolisista” kukinnoista.

Tutkimus kesti 90 päivää. Ksantohumolia saaneet hiiret lihoivat peräti 22 prosenttia vähemmän ja niiden kolesteroliarvot tippuivat 80 prosenttia.

Nyt kuitenkin vielä jäitä hattuun. Jyrsijäkokeissa hiirille annettu ksantohumolin määrä oli  niiden painoon nähden suuri. Ihmisen tulisi juoda todella paljon olutta saavuttaakseen saman määrän ksantohumolia ja näin ollen päätyä samaan vaikutukseen. Aiheesta uutisoi englantilaislehti Metro.

Lisää luettavaa