Oululaisperhe teki remontin yhteydessä mielenkiintoisen löydön

Jännää.

25.09.2017

Joskus sitä löytää remontin yhteydessä yllättäviä asioita.

Nyt osui kohdalle vuonna 1926 päivätty päiväkirja. Se on kuulunut Onni Piikivi -nimiselle henkilölle.

Oululaisessa kaupunkiryhmässä Facebookissa haetaan nyt omistajaa, mahdollisesti sukulaisia, päiväkirjan saattamiseksi oikeampaan osoitteeseen. Kirjoittaja lienee itse jo kuollut, sillä vaikka hän olisi kirjoittanut sitä parikymppisenä, hän olisi jo 110-vuotias.

Löytö on sen verran arvokas, että välitetään tämän jutun myötä tieto myös muualle kuin Oulun ympäristöön. Facebook-ryhmä, josta kirjaa voi kysellä on Oulun Puskaradio.

Lisää luettavaa