Paparazzi jäi huippulaulajan auton alle – lavastus vai ei?

27.01.2015

Maailmalla on tänään uutisoitu Chris Martinin ajaneen jeepillään päin paparazzia. Episodi tapahtui sunnuntaina.  TMZ-sivusto suhtautuu tapaukseen kuitenkin varauksella.

Coldplayn nokkamies oli poistumassa ex-vaimonsa Gwyneth Paltrowin ja heidän kahden lapsensa kanssa Santa Monicassa sijaitsevasta ravintolasta. Martinin kerrotaan lähteneen niin vauhdilla, että kuvaamaan sysinyt mies jäi auton alle. Paikalle soitettiin ambulanssi ja paparazzi vietiin sairaalaan.

TMZ-sivuston kuvaaja oli myös paikalla. Hän oli kiinnittänyt huomiota siihen, että yksi paparazzi oli päivystänyt erikoisen kaukana ravintolasta. Samainen tyyppi oli ainut, joka sai ”onnettomuudesta” kuvia. Lisäksi uhrin kerrotaan työskentelevän yhdessä kyseisen onnekkaan paparazzin kanssa. Lavastus vai ei?

Lisää luettavaa