Pieni virheliike voi aiheuttaa nyt suuret tuhot – vantaalaismies kertoo

21.05.2017

Elämme ruohikkopalojen aikaa. Siitä varoitellaan koko ajan radiossakin. Ymmärrätkö mistä on kyse?

Siitä, että jos heität palavan tumpin otolliseen paikkaan, niin koko puu-Käpylä voi olla pian tulessa.

Nyt vakavuutta asialle, aivan oikeasti. Vantaalainen mies kirjoittaa FB:n kaupunkiryhmässä kuvan kanssa nähneensä kadun toiselta puolelta pienen palon. Hän otti siitä kuvan ja kiikutti siihen 10 litran sankollisen vettä.

-Oletettavasti hake ja leikattu pensas syttyneet tupakantumpista, mies arveli.

Mutta ei tässä vielä kaikki.

Vasta kolme sankollista – siis kolme sankollista, 30 litraa – riitti miehen kertoman mukaan lopettamaan kytemisen ja savunmuodostuksen. Siis: VAROKAA!

Alla kuvakaappaus FB-ryhmästä:

Lisää luettavaa