Prostituutio-Suomessa jylläävät nyt uudenlaiset markkinat

01.05.2016

Prostituutiomarkkinat ovat laajenemassa entistä enemmän suurten kaupunkikeskusten ulkopuolelle Suomessa.

Jo parin viime vuoden aikana on ollut nähtävissä suuntaus, että myös pikkukaupungeissa esiintyy prostituutiota, joka täyttää ulkomailta johdetun paritusrikollisuuden tunnusmerkit.

Nyt ollaan jo tilanteessa, jossa kansainvälinen prostituutio on levittäytynyt jopa alle 10 000 asukkaan kuntiin. Hymyn tekemässä selvityksessä osoittautui, että prostituutiopalveluita saa esimerkiksi jo niinkin pienistä kaupungeista kuin Jämsästä ja Huittisista.

Toinen kohtuullisen uusista ilmiöistä on ihonväriltään tummien naisten ilmestyminen Suomen prostituutiomarkkinoille. Muutama vuosi sitten Norjaan tulleen seksinmyyntikiellon jälkimainingeissa uumoiltiin, että sikäläiset prostituoidut ulottavat verkostonsa myös Suomeen. Niinikään arvioitiin, että Norjan ja Ruotsin sijasta kaukomaiden prostituoidut löytävät tiensä suomalaisille prostituutiomarkkinoille. Poliisin arvelut ovat sittemmin osoittautuneet oikeiksi.

Kun Suomessa tavatut ilotytöt olivat pitkään virolaisia ja venäläistaustaisia ja tummahipiäiset palvelustensa tarjoajat olivat poikkeus, nyttemmin jo suuri osa ilotytöistä tulee esimerkiksi Kuubasta, Jamaikalta, Brasiliasta tai Afrikan maista.

Kuvituskuva

Lisää luettavaa