Samin tarina antaa rohkeutta: Repaleisesta lapsuudesta menestyjäksi!

03.10.2015

Varsinkin moni nuori tietää Sami Kieksi -nimen. Nyt 25-vuotias yrittäjä on päättänyt avata lapsuutensa arkistot ja kertoa julkisesti elämäntarinansa.

Kieksi on mukana monissa nettikäyttäjien tuntemissa sivustoissa, kuten Blogbook ja Ylilauta. Sami tunnetaan siitä, että hän ajaa mielellään nuorison asiaa. Syykin on selvä: hänen oma lapsuutensa ei ollut helppo. Ja siitä huolimatta hän pääsi ”kuiville”. Sami haluaa osoittaa, että vaikeistakin lähtökohdista voi päästä pinnalle ja pärjätä – ihminen ei ole lapsuutensa vanki.

Sami itse on ajelehtinut vanhempiensa eron jälkeen milloin missäkin. Hän on muuttanut yli 40 kertaa. Mukaan on mahtunut vaikeita sairauksia, kuten lähteisten syöpää. Hän on joutunut rötösporukoihin ja kiusaamistakin on ollut. Äiti on asunut turvakodissa ja hän itse päätti jo 16-vuotiaana muuttaa omaan kotiin.

Vaikeuksien keskellä ei kuitenkaan ole luovutettu.

-Tällä hetkellä minulla on kolme yritystä ja muutama uusi start up etenemässä kovaa vauhtia. Tämä olkoon opetus ja tarina siitä että kaikki on mahdollista, kun vain uskot itseesi tarpeeksi. Toivon että moni ymmärtää tämän perusteella myös paremmin miksi haluan auttaa nuoria, Sami kirjoittaa Blogbook-blogissaan.

Lisää luettavaa