Seiska: Martina Aitolehden salaisella miljonäärirakkaalla hurja tausta, FBI jäljitti!

Martina Aitolehden on huhuttu tapailevan uutta ihastusta, Ruotsissa asuvaa miljonääriä. Seiskalla on hurjaa kerrottavaa aiheen tiimoilta.

26.11.2020

Tänään ilmestynyt Seiska kertoo tietolähteisiinsä nojaten, että Martina Aitolehteen yhdistetty mies omaisi erikoisemman taustan, ja häntä olisi FBI:kin etsiskellyt.

Seiska on selvittänyt viranomais- ja medialähteistä, että Ruotsiin aikanaan ulkomailta muuttanut 42-vuotias mies oli epäiltynä takavuosina taidemuseomurrossa, jossa Ruotsin kansallismuseosta anastettiin kansallisaarteena pidetty Rembrandtin taulu sekä kaksi muuta arvomaalausta.

Tapauksessa pidätettiin kokonaista kolmetoista ihmistä, joiden joukossa Martinan rakas veljineen oli. Häntä ei kuitenkaan tuomittu. Myöhemmin FBI jahtasi taideteoksia, ja Martinan rakas pidätettiin ja tuomittiin veljineen varastetun tavaran hallussapidosta.

Miesten onneksi ruotsalainen hovioikeus kumosi tuomiot sillä perusteella, että ryöstäjät toimivat Yhdysvaltain FBI:n ja Ruotsin poliisin ”yllytyksestä”, Seiska kertoo.

Lisää luettavaa