Jos söit tästä marketista ostamaasi ruokaa, söit vanhaa – kauppias käräjille!

25.09.2016

Kyseisellä tavalla otsikoi juttunsa brittilehti Metro, joka kertoo Salfordissa sijaitsevan Windsor Mini Marketin olevan jo toistamiseen käräjillä vanhan ruoan myymisepäilyjen takia.

Kauppias todettiin syylliseksi yhteensä seitsemään rikoskohtaan, joista vanhan ruoan myyminen oli vain yksi. Hän oli jättänyt toteuttamatta elintarvikeviranomaisten omavalvontasuunnitelmaa ja altistanut työntekijänsä viallisille sähkölaitteille.

Tutkimuskäynnillä huomattiin jopa viikon vanhoja kanaleipiä myytävän.

Kauppias nimeltä Mahmood joutuu nyt maksamaan liki viisi tuhatta puntaa  oikeuskuluja ja sakkoja. Mies oli samassa ikeessä kaksi vuotta sitten mutta ei oppinut virheistään.

Lisää luettavaa