Suomalaisjulkkis tilittää: Kaikki näytti hyvältä, mutta oikeasti join, tappelin, olin onneton…

26.07.2015

Äitibloggaajana tunnettu ja Viidakon tähtösenäkin muistettava Katri Sorsa kirjoittaa suositussa blogissaan sosiaalisen median valheellisuudesta. Sinne päivitetään asioita, jotka eivät välttämättä anna oikeaa kuvaa henkilön elämästä.

Kuten ei aikoinaan antanut Katrinkaan elämästä. Juontajana toiminut neitokainen postaili herutuskuvia Facebookiin, oli nuori, onnellinen, rakastunut, naimisissa, suosittu ja hänellä oli paljon ystäviä.

-Totuus oli kuitenkin täysin toinen. Olin onneton, join paljon, mieheni joi paljon, tappelimme paljon ja tein pakosta töitä.. .PALJON. (…) Tämä oli myös aikaa, milloin minulle maistui lohturuoka ja siksi myös kuvani olivat monesti vain naama/tissikuvia. En voinut hyvin ulkoisesti enkä sisäisesti.

Hän oli nuori ja eksynyt ja peitti mustelmansa.

Nyt Katri sanoo somettelunsa perustuvan totuuteen.

Katrin BlogBook-blogiin

Lisää luettavaa