Suomalaisjulkkisten nakukuvaskandaali: Oletko etsinyt kuvia netistä etkä löytänyt?

10.12.2014

Eilen Hymy ja Seiska uutisoivat suomalaisten julkisuudenhenkilöiden (lähinnä naisnäyttelijöiden ja missien) rohkeista mutta taiteellisista alastonkuvista, jotka olivat vuotaneet nettiin.

Alun perin kuvat ilmestyivät kuvaajan nettisivuille keväällä, mutta muutamien naisnäyttelijöiden tehtyä tutkintapyynnön, hän poisti ne. Nyt kuvat seilaavat verkon eräällä valokuvasivustolla. Poliisi ei ole tavoittanut valokuvaajaa esitutkintaa varten.

Moni on etsiskellyt kuvia ja ihmetellyt miksi kuviin ei linkitetä – ovathan ne suomalaisista julkisuudenhenkilöistä otettuja ja oikeus kuviin on Suomessa lähtökohtaisesti valokuvaajalla itsellään.

Mediat eivät kuitenkaan laita linkkiä kuviin siitä yksinkertaisesta syystä, että ne voisivat näin menettelemällä syyllistyä pahimmassa tapauksessa lainvastaiseen menettelyyn. Meneillään on kuitenkin esitutkinta epäselvästä asiasta.

Linkittämisessä kyseeseen voisi tulla vaikkapa rikoksen suosiminen, ottaen huomioon, että asiassa aikanaan tulisi langettava tuomio. Sinänsä linkittäminen on lähtökohtaisesti laillista. Ulkomailla linkitysjuttuja on puitu enemmänkin.

Alkuvuodesta  Kate Mossista julkaistut Playbloy-kuvat ryövättiin eräälle nettisivustolle. Harper´s Bazaar -lehti puolestaan julkaisi linkin ryövärisivustolla olleisiin kuviin.

Playboy katsoi tämän törkeäksi menettelyksi ja vaati lehdeltä 150 000 dollaria kultakin yhdeksältä kuvalta. Nettisivuun ei kohdistunut rahavaatimuksia, ja se poistikin sittemmin kuvat sivuiltaan. Tiettävästi asian käsittely on kesken.

Muun muassa Sara Chafakin (kuvassa) alastonkuvia on vuotanut nettiin.

Lisää luettavaa