Suomalaisrokkarin salahäät taisivat paljastua – toinen rokkari paljasti!

15.01.2013

Como on saanut parikin vihjettä siitä, että Herra Ylppö alias Frank Mikko Mäntymäki on avioitunut Petra-rakkaansa kanssa. Niinikään toiselta rokkarilta, Kauko Röyhkältä, taisi lirahtaa paljastuspöräys nettiin, kun hän kirjoittaa Facebookissa soittaneensa viikonloppuna Herra Ylpön ja Petran häissä.

Ylppö itse ei ole kommentoinut perhetapahtumaa sosiaalisen median syövereissä. Röyhkä taas flirttaili asialla jo aiemmin kertomalla soittavansa lauantaina julkkishäissä. Como ei onnistunut tavoittamaan Ylppöä yrityksestä huolimatta.

Ylpöstä tuli syksyllä 2011 poikavauvan isä. Hän muutti saman vuoden keväällä Porvooseen. Pariskunnalla on siellä omistusasunto.

Ylppö on kertonut julkisuudessa rauhoittuneensa, mutta rakastavansa tulisesti ja fanaattisesti. Hän sanoi taannoin Me Naisissa olevansa sille päälle sattuessaan todella ”stalkkeri”, mutta elävänsä välillä kausia, jolloin tahtoo etäisyyttä.

 

Lisää luettavaa