Tämä julma bisnes siirrettiin lakia pakoon Kiinaan – kysyntää riittää ja kymppitonnit kuhisevat!

22.03.2015

Metro-lehti kertoo suunnittelija Wim Delvoyen kyseenalaisesta bisneksestä.

Hän teettää eläville sioille tatuointeja ja myy nahkat teurastamisen jälkeen.

Puistattava idea kuulostaa aivan käsittämättömältä, mutta ostajia todella riittää. Ja kaiken lisäksi uskomattomaan 60 000 euron kappalehintaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kadulla voi tulla vastaan esimerkiksi käsilaukku, joka on saanut kuvionsa tällä keinoin.

Delvoye vakuuttaa, että siat eivät kärsi. Ne kuulemma nukutetaan ennen tatuointia ja niistä pidetään hyvää huolta teurastamiseen saakka.

Suunnittelija aloitti touhun jo vuonna 1997 Yhdysvalloissa. Maan eläinten oikeuksia suojelevat lait pakottivat miehen kuitenkin siirtämään bisneksensä Kiinaan. Vaikka tatuointien kuvat eivät olekaan ällistyttävyyden pääpointti, ne kasvattavat kummastusta entisestään. Suuri osa niistä nimittäin esittää söpöjä Disney-hahmoja.

Kuvia täällä

Lisää luettavaa