Tämä teini teki pienen puhelinpilan – nyt uhkailee lakimies!

27.03.2012

Justin nimittäin julkaisi jokin aika sitten  Twitterissä – jossa hänellä on 19 miljoonaa seuraajaa – ”puhelinnumeronsa”, josta puuttui viimeinen numero. Viestiin hän kirjoitti: ”Soita minulle heti.”

Puhelinyhtiöt huusivat hoosiannaa, mutta teksasilainen pariskunta kirkui raivosta. Heitä piinattiin puheluilla, joita tuli teinitytöiltä kaikkina vuorokaudenaikoina. Näin he ainakin väittävät.

Twiitti poistettiin aika äkäiseen, mutta piina ei loppunut. Parin juristi kertoo, että viattomat saivat yli 1000 puhelua ja haluavat nyt ongelmistaan hyvitystä.

Suivaantunut pari ehdottaa, että Bieber voisi hyvittää tekonsa anteeksipyynnöllä, konserttilipuilla, rahalla ja vaikkapa osallistumalla miehen nettisivuprojektiin.

Bieber on tunnettu kepposistaan, hän on esimerkiksi huijannut fanejaan sillä, että olisi liittymässä uuteen bändiin. Hän myös vältti juuri ja juuri putkareissun, kun yhdellä keikalla heitti poliisia vesi-ilmapallolla.

Lisää luettavaa