Tässä tulee uusi Kikka!

23.05.2015

Moni muistaa laulavan ja roolihahmojen taakse kätkeytyvän stand up -kaksikon Tyynen ja Martan. Hilpeät ja hieman roisitkin mummelihahmot kiersivät vuosikausia ympäri maata, mutta sitten toinen jäsenistä, Minna Mänty-Sorvari, muutti Espanjaan. Viihdealan ammattilainen Tarja Jykylä ei jäänyt toimettomaksi. Hän on nyt Aila-Inkeri Salama!

Pikkutuhmat laulut saavat Ailan kuulostamaan ihan Kikalta – joskin hieman kypsemmältä painokselta. Tyylillisesti Aila-Inkeri on edelleen 70-luvun lumoissa, siis lähes retromuodilla mennään. Jykylä kertoo tehneensä uuden hahmonsa kanssa keikkaa parisen vuotta. Eniten työllistävät yritysbileet, laivat ja messut.

Radio Musassa Tampereella nainen pyörittää myös Aila-Inkerin omaa Kinkkubingoa.

Oot leikkikaluni on Aila-Inkerin ensimmäinen sinkku, ja siitä on tehty nyt myös musiikivideo. Lisää on tarkoitus tuottaa.

Jykylä suhtautuu huumorilla Kikka-vertaukseen.

-Jossain vaiheessa on tullut mieleen laulaa myös Kikkaa uusiksi, vähän rupsahtaneemmalla puumaäänellä, hän virnistää Comolle.

Alla oleva musavideo lisättiin YouTubeen pari päivää sitten. Aila-Inkerin parina klipillä nähdään Pablo Seppä, joka on tuttu muiden muassa Seitsemästä seinähullusta veljeksestä.

Lisää luettavaa