Tästä nousi 1990-luvulla valtava kohu – eräs kaikkien aikojen pahamaineisimmista sarjoista tekee paluun!

Muistatko tätä sarjaa?

05.07.2020

Kulttisarja Beavis ja Butt-Head tekee paluun.

Kaksikon uuden tulemisen kirjoittaa, tuottaa ja ääninäyttelee alkuperäisenkin sarjan luoja Mike Judge.

Tulevien jaksojen kerrotaan sopivan niin uuden sukupolvi Z:n edustajille kuin niille, jotka sarjaa katsoivat jo 1990-luvulla MTV:n kautta.

Sarjan paluu nähdään Comedy Central -kanavalla. Uutta sarjaa on tilattu kaksi tuotantokautta. Tarkkaa aikautalua sarjan paluulle ja uudelle tulemiselle ei vielä annettu.

Sarja nostatti aikoinaan valtavan kohun etenkin USA:ssa. Typeryspari muun muassa sytytteli sarjassa tuhopolttoja ja pelasi sammakilla baseballia. Sarjaa pidettiinkin nuorisolle jopa vaarallisena.

Lisää luettavaa