Tyttöystävä haastoi Sean Paulin erikoisesta syystä oikeuteen!

04.01.2013

Ruotsalainen ex-tyttöystävä on haastanut jamaikalaislaulaja Sean Paulin oikeuteen. Susanne Persson väittää, että reggae-laulaja kohteli häntä niin kaltoin, että hän päätyi yrittämään itsemurhaa.

Erikoisessa haasteessaan Persson kertoo, että oli ensin itse uhannut kertoa julkisuudessa Sean Paulin yksityiselämästä. Laulaja olisi vastavuoroisesti uhkaillut exäänsä ja luvannut hoitaa asiat niin, että tämä karkotetaan maasta.

Persson väittää, että Sean Paul lahjoi jamaikalaispoliisit ja nämä pakottivat hänet matkustamaan takaisin Ruotsiin. Laulajan asianajaja on kumonnut väitteen toteamalla, ettei Sean Paulilla ole valtaa moiseen.

Nyt Persson vaatii 80 miljoonan dollarin korvauksia Sean Paulilta, hänen manageriltaan Steve Wilsonilta ja Atlantic Records –levy-yhtiöltä. Hän on liittänyt todisteeksi lentolippunsa Ruotsiin. Lipun kustannukset on hoitanut Sean Paulin managerointia hoitava Headline Entertainment. Muuten sekavasta selostuksesta ei käy ilmi, miten laulajan yhteistyökumppanit liittyisivät jupakkaan.

Vielä erikoisemmaksi viime kuussa tehdyn haasteen tekee se, että Perssonin kuvailema itsemurhayritys on tapahtunut jo kesällä 2010.

Lähde: New York Post

Lisää luettavaa