Ulkomailla asuvan suomalaisen mallikaunottaren tilitys: ”Olen itkenyt ja pelännyt lukemattomia öitä”

04.02.2017

Tatuoitsijana, tv-persoonana ja pin up -mallina tunnettu, Australiassa nykyisin asuva ja työskentelevä Sini Ariell on kirjoittanut vakuuttavan alustuksen nettikiusaamisesta.

-Mä olen itkenyt ja pelännyt lukemattomia öitä, että mun maailma kaatuu, ystävät jättää häveten mua ja ura päättyy ja mun elämä sabotoidaan…vain kiusaamisen vuoksi. Eritoten nettikiusaamisen. Loputonta valheiden levittelyä, paska juoruja ja mustamaalaamista. Sen lisäksi kaiken keksimäni kopiointia ja plagiointia jonka jälkeen herjaamista siitä kuinka paska olenkaan omissa virityksissäni verrattuna heidän ”oma keksimiinsä” kuvioihin. Loputon suo ja ääretön ahdistus. Siihen päälle julkisuus ja sen tuomat koukerot, aina tappouhkauksia myöten, nainen kirjoittaa.

Nainen kärsi aikansa, kunnes:

-Minä päätin olla vahva. Minä päätin, että minä olen hyvä tyyppi väittäkööt valheillaan mitä lystää ja teen hyvää. Minä päätin, etten muutu sellaiseksi kuin nämä vihamieheni alkamalla turhaan sotaan heidän kanssaan.

Sinin kommentti siitä, ettei ole ausseissa tavannut koskaan niin negatiivista ihmistä kuin Suomessa, on paljon puhuva.

Lue postaus Sinin blogista, täältä

Lisää luettavaa