Veimme ruokakassin köyhälle – näin teki porilaismies

Sillä jokainen joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa.

03.10.2017

APUA-ryhmät Facebookissa yleistyvät, ja hyvä niin.

Esittelemme Comossa usein Facebook-ryhmiä, ja nyt vuorossa on yksi auttamisryhmistä, APUA Satakunta!

Yli 2000 hengen ryhmässä on todella välittämisen meininki. Näin se menee:

”Mitä APUA sinä tarvitset? Kerro, seinälle tai anonyyminä yksityisviestillä, katsotaan yhdessä mitä asialle voidaan tehdä. Voit myös tarjota itsellesi tarpeetonta tavaraa, vaatetta, huonekalua ym. yleisesti. Porukassa on voimaa, pidetään lähimmäisistä huolta.”

Avuntarvitsijan ei kuulemma tarvitse olla oma perhe tai itse.

-Jos tunnet ihmisen tai perheen, jolla on vaikeuksia hankkia ihan peruselämiseen tarvittavia asioita, laita viestiä. Koitetaan kimpassa kasata puuttuvat kasaan. Jos avun pyytäminen omalla naamalla julkisesti tuntuu nöyryyttävältä, laita yksityisviesti, niin laitan avunpyynnön anonyymisti, kertoo ylläpito.

Comon toimittaja kantoi kortensa kekoon ja kävi tarjoamassa apua halunneelle perheelle kissan- ja koiranruoat sekä kystä kyllä myös itselle. Työttömyys oli käynyt haasteelliseksi nelikymppiselle parille, mutta toiveissa oli löytää vielä jonain päivänä jotain. Tällä välin tuntui karmealta, että jotkut tuomitsivat: kissasta ja koirasta pitäisi kuulemma luopua, ainoista jotka iloa elämään toivat.

Tällaiset ryhmät ovat ilonpilkku synkeässä arjessa. Kuten ryhmän ideaan kuuluu, jokainen joka apua saa, osaa sitä itse myös aikanaan antaa. Yhdessä pärjätään.

Comon toimittaja tulee muistamaan pitkään apua saaneen miehen eleen. Hän laski kummatkin avustuskassit asvaltille, veti sitten itsensä asentoon ja tarjosi kättä.

-Kiitos, hän sanoi todella liikuttuneena.

Tuli hyvä mieli. Auta sinäkin jos voit! Auttamisryhmiä on paljon. Joskus suora apu ruokana, vaatteina ja niin edelleen on parasta apua. Myös me suomalaiset tarvitsemme apua.

Lisää luettavaa