Yritti ryöstää naiselta käsilaukun – sai suoraan sanoen törkeästi turpiinsa [video]

20.12.2016

Liveleak-video tulee Kiinasta. Turvakamera on taltioinut liikkeestä kadulle poistuvan naisen, joka joutuu pahaa-aavistamattomana vastaantulevan, keskellä kirkasta päivää iskevän laukkurosvon kynsin.

Videolla näkyy kuinka kauempana seisonut, siististi ja muodikkaasti pukeutunut herrasmies ampaisee välittömästi episodin nähtyään naisen avuksi.

Hän läiskii rosvoa kuonoon ja menee hieman pitemmällekin. Potkuja satelee myös vaarallisesti pään alueelle. Rosvo saa opetuksen, jollaista ei olisi kuuna päivänä uskonut kokevansa. Hän ei loukkaannu kahakassa vakavasti, vaikka ainekset pahempaan ovat olemassa.

Videosta on tullut yhdessä päivässä suuri nettihitti. Emme missään nimessä hyväksy väkivaltaa, ja tässäkin se oli selkeästi ylimitoitettua. Video on kuitenkin opetusnäytelmä siitä, että hyviäkin kanssakulkijoita on vielä olemassa, niitä, jotka puuttuvat asioihin. Edelleen korostettakoon, että avuliaan ritarin potkut olisivat kyllä saaneet jäädä antamatta ja isällinen ojennus olisi riittänyt.

Lisää luettavaa