Martha Marcy May Marlene

02.04.2012

Martha Marcy May Marlene on psykologinen trilleri, jonka keskushenkilö on nuori Martha (Elizabeth Olsen). Hän on kokenut kovia oltuaan mukana kyseenalaisia keinoja käyttäneen uskonlahkon toiminnassa. Martha haluaa jättää lahkon ja sen omalaatuisen johtajan Patrickin (John Hawkes) ja palata perheensä luokse. Martha soittaa isosiskolleen Lucylle (Sarah Poulson), jonka kotiin hän pääsee asumaan. Kaksi vuotta uskonlahkon hoteissa ollut Martha alkaa vähitellen palata takaisin normaalielämään. Martha alkaa kuitenkin kärsiä hallusinaatioista ja vainoharhoisista oireista, kun hän kuvittelee että Patrick ja muut uskonlahkon jäsenet tarkkailevat hänen liikkeitään.

Martha Marcy May Marlene on Sean Durkinin esikoisohjaus. Elokuva toi nuorelle Durkinille arvostetun Sundance-festivaalin palkinnon parhaasta draamaohjauksesta.

Martha Marcy May Marlene oli jäämässä kokonaan vaille teatterinäytäntöjä, mutta se pääsi lopulta rajattuun levitykseen. Elokuvaa esitetään Helsingin Kino Engelissä ilman tekstitystä.

Jussi Huhtala

Ohjaus: Sean Durkin
Pääosissa: Elizabeth Olsen, Sarah Paulson, John Hawkes, Hugh Dancy
Genre: Draama
Ensi-ilta: 6.4.

Lisää luettavaa