Gamescom 2015: Ensitestissä Guitar Hero Live

06.08.2015

Jo kertaalleen kuopatut rokkipelit tekevät paluuta. Uuden tulemisen keulakuvana toimii genren määrittäneen pelisarjan uusin tuotos, lokakuussa julkaistava Guitar Hero Live. Sarjan henkiinherättämisestä vastaava pelistudio FreeStyleGames esitteli peliään tämän vuotisilla Gamescom-pelimessuilla Kölnissä.

DJ Hero -sarjasta parhaiten tunnettavan pelinkehittäjän lähtökohtana on ollut saada rokkibändin kitaristina olemisesta mahdollisimman immersiivinen kokemus ja tämä näkyy selkeästi koko toteutuksesta. Toimintaa seurataan ensimmäisen persoonan kuvakulmasta ja niin yleisö kuin bändikaveritkin reagoivat dynaamisesti pelaajan suorituksiin. Elämys nousee aivan uudelle tasolle aidon yleisön edessä soitettaessa ja uudistunut kitarointi voitti nopeasti alkuun hieman skeptisen testaajan puolelleen. Uramoodia voi pelata joko yksin tai rokata kaverin kanssa kahden kitaran voimin. Pelintekijät halusivat keskittyä tällä kertaa vain kitaravirtuooseihin, joten muita soittimia ei lauluraidan (=mikrofonin) lisäksi ole tarjolla.

www-GuitarHeroLiveprevikka2

Guitar Heron verkkomoninpeli kantaa nimeä GH TV ja se on kahden kanavan voimalla 24 tuntia vuorokaudessa tuoretta soitettavaa eetteriin puskeva musiikkipalvelu. Palvelussa pyörivät pelikuvan sijaan artistien aidot musiikkivideot ja mieleisen kanavan valinnan jälkeen pelaaja vain hyppää mukaan soittamaan kulloinkin kanavalla soivaa kappaletta. GH TV hakee pelaajalle tasavertaista verkkopeliseuraa kilpailemaan paremmuudesta aina kunkin biisin kohdalla. Parhaiten menestyneet palkitaan oman kitaran kustomointiin käytettävillä tavaroilla. Musiikkipalvelusta on myös mahdollista ostaa mikromaksuin suosikkibiisinsä pysyvästi omalle soittolistalleen.

Itse kitaraohjain on hieman muuttunut aiempaan verrattuna. Napit ovat nyt yhden pidemmän rivin sijaan kahdessa kolmen napin rivissä. Pelin Development Director Jon Napierin mukaan tälläkin uudistuksella pyritään tukemaan immersiota, sillä useammassa rivissä olevilla näppäimillä pelaaminen muistuttaa enemmän oikeaa kitarointia ja mahdollistaa aitoja sointuja muistuttavat otteet. Lopputuloksena on kitaraohjain, joka sopii niin aloittelijalle kuin kokeneemmallekin kitarasankarille. Muutaman biisin testauksen perusteella ohjain ainakin vaikuttaa lupaavalta. Uusi muovikitara on pelin haluaville joka tapauksessa pakkohankinta, koska vanhoja ohjaimia ei tueta.

www-GuitarHeroLiveprevikka3

Tulevaan biisivalikoimaan Napier ei tässä vaiheessa ottanut kantaa. Yksinpelin biisilista paljastuu kokonaisuudessaan vasta myöhemmin, mutta GH TV:n satojen kappaleiden vaihtuva musavalikoima tulee toki myös kaikkien pelaajien saataville. Messuilla esitellyssä demoversiossa soitettavaa oli vain muutaman kappaleen verran.

Guitar Hero Live oli innostavan toteutuksensa ansiosta messujen positiivisimpia yllättäjiä, mutta vasta lokakuussa nähdään se, onko aika kypsä rokkipelien paluulle.

Jaakko Koivurinta