Gamescom 2015: Ensitestissä Kingdom

08.08.2015

Kingdom on Raw Fury Gamesin sivusta kuvattu pikseli-iloittelu, jossa pelaajan tavoitteena on nimensä mukaisesti luoda oma valtakuntansa — sen hirviöiltä puolustautumista unohtamatta. Pelissä ohjataan hevosella ratsastavaa prinsessaa, jolla on mahdollista tehdä tutkimisretkiä myös oman kylän ulkopuolella vaanivia metsiä kohti. Pöheiköt kuhisevat vihamielisiä örkkejä, mutta tuurilla sieltä voi löytää myös valuuttaa, jota tarvitaan oikeastaan kaikkeen. Satunnaisesti generoituvat alueet pitävätkin sisällään yllätyksiä niin hyvässä kuin pahassa.

www-Kingdomprevikka1

Käytännössä homma toimii niin, että pelaaja rekrytoi alamaisia puuhastelemaan uusien rakennusten ja valtakunnan puolustamisen parissa. Jokaiselle on tietenkin ostettava myös touhuun sopivat välineet, jolloin pelaajan on mietittävä omia tarpeitaan huolella. Vasaralla varustettu nikkari on hirviöitä vastaan hyödytön, eikä jousipyssyllä rakenneta muuria. Varsin omatoimiset alamaiset asettuvat automaattisesti omiin rooleihinsa sopiviin tehtäviin sitä mukaa kun pelaaja niitä keksii toteuttaa. Rakentelussa ei siis ole kummoistakaan konkretiaa, sillä prinsessan roolina on lähinnä päättää mitä tuleman pitää ja valvoa homman toimiminen — verojen keräämistä unohtamatta. Kingdomissa rahan arvo korostuu vahvasti, sillä sitä tarvitaan käytännössä jokaiseen päivitykseen ja hankittavaan esineeseen.

Kingdom onkin kummallinen yhdistelmä resurssien hallintaa, oman pesän puolustamista ja seikkailupeliä. Sen hurmaava retro-ulkoasu on piristävä näky nykypelien rinnalla — tunnelmallista äänimaisemaa unohtamatta. Toistaiseksi vain PC:lle julkaistava peli sopisi täydellisesti myös konsoleille, sillä ennakkoversiota päästiin pelaamaan DualShock-ohjaimen kanssa, jolla tuntuma oli miellyttävän luonnollinen. Yksinkertainen ja kaunis peli kätkee sisäänsä vahvan ytimen ja intuitiivisen toteutuksen, joka päästää pelaajan helposti sisäänsä ohjaamatta kuitenkaan liikaa. Rauhallinen tahti pysyy yllä taisteluissakin, sillä hyökkäyksen alkaessa pelaaja voi juosta karkuun tai seurata omien kätyriensä selviytymistä muurien ja lentävien nuolien viidakossa. Lopputulokseen voi vaikuttaa ainoastaan hyvällä varautumisella.

www-Kingdomprevikka2

Mikäli hirviöt pääsevät linnoitukseen saakka ja onnistuvat varastamaan prinsessan päässä keikkuvan kruunun, on peli menetetty. Näin kävi myös testisession aikana, kun ennalta ohjelmoidun hyökkäyksen aikana näytettiin konkreettisesti mitä edistyneillä pelaajilla on edessään. Tavallisesti hirviöt tulevat ja menevät satunnaisesti, mikä luo jännittävää yllätysmomenttia. Mielenkiintoinen puuhastelupeli on hauskaa ja yllättävän koukuttavaa ajanvietettä, joka hurmaa genrerajoja rikkovalla toteutuksella sekä yksinkertaisella mekaniikallaan. Ennakkosessiosta jäi vahva tunne, että tätä on saatava lisää.

Jenni Ahlapuro