Gamescom 2015: Ensitestissä Skylanders Superchargers

05.08.2015

Activision esitteli Gamescom-messuilla suositun Skylanders-pelisarjan uutukaista Skylanders: Superchargersia. Leluistaan tunnetun Skylandersin viimeisin vesa ottaa tällä kertaa mukaan erilaiset ajoneuvot, joilla huristellaan sekä tarinatilassa että – ensimmäistä kertaa sarjan historiassa – verkkomoninpelissä.

Toimittajille suunnatussa esittelyssä Activisionin työntekijät passittivat Comon kokeilemaan verkon välistä kilpa-ajoa. Pelimekaniikasta ja ulkoasusta tulevat mieleen Nintendon uusimmat Mario Kartit, mutta Skylanders ottaa vahvasti haltuun myös kilpailun ilmassa ja vedessä. Vastustajia voi Mario Kartin tapaan torpata erilaisilla aseilla ja muuttuupa oma kulkupeli välillä jopa tykinkuulaa muistuttavaksi turboalukseksi. Ajokit pystyvät hauskana yksityiskohtana sukeltamaan vesiradoilla. Tämä on tarpeen vaikkapa jäälautan lipuessa eteen.

Vajaan tunnin mittaisen testauksen perusteella Skylanders: Superchargers yllätti varsin positiivisesti, sillä kaahailu on hauskaa ajanviettoa. Omaperäisyyspisteitä ei tosin ainakaan verkkopelille liikene. Maksimissaan neljän pelaajan matsit ovat kuitenkin oiva lisä esimerkiksi Skylandersin joka tapauksessa lapsilleen hankkiville vanhemmille. Kilpa-ajot kun toimivat vallan mainiosti kaiken ikäisille.

Skylanders: Superchargersin mukana tulee yhteensä kuusi erilaista verkkokaahailurataa ja lisää pystyy ostamaan Action Packien muodossa. Peliin voi kerätä yhteensä 20 erilaista hahmoa sekä ajoneuvoa. Aiempiin peleihin kerätyt hahmot toimivat myös Superchargersissa.

Skylanders: Superchargers julkaistaan Euroopassa 25.9.2015.

Esa Linna