Japanilaispeli saa länsimaissa ultraväkivaltaisen pelitilan

25.05.2016

Vaikka viimeisimmästä sensuurikohusta onkin jo hieman aikaa, kenellekään ei varmasti tule yllätyksenä se, että Aasian markkinoilta Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan lokalisoitavat pelit joutuvat usein jollain tasolla veitsen alle. Oli kyse sitten väkivallan rajoittamisesta alhaisemman ikärajan saamiseksi tai seksuaalisten asujen muokkaaminen kulttuuriin mukautuvammiksi, mediassa pelien sensuroiminen on jatkuvasti yksi kuumimmista puheenaiheista.

Sensurointiin yleensä liittyvän mediakohun huomioon ottaen Team Ninja suunnittelee nyt erittäin rohkeaa vetoa. Kehittäjätiimin uusin julkaisu, Nioh, saa kansainväliseen versioonsa ENEMMÄN väkivaltaa kuin Japanissa julkaistavaan variaatioon. Kansainvälisiä faneja – tulkinnasta riippuen – joko palkitaan tai rangaistaan lisäämällä veren roiskintaa erityisellä raatelu-featurella. Kehittäjien mukaan kyseistä ominaisuutta ei ole tulossa pelin Japaniversioon lainkaan.

Muun muassa Dead or Alive –sarjasta tunnetuilla tekijöillä liki kymmenen vuotta työn alla ollut Nioh on historiallinen fantasia-toimintapeli, jossa päästään 1600-luvulla eläneen samurai-soturin kanssa taistelemaan niin ninjoja kuin demoneitakin vastaan. Tunnelmaltaan Ninja Gaidenia ja Dark Soulsia yhdistävä paketti on viimeisimpien tietojen mukaan tulossa vihdoin markkinoille vielä tämän vuoden aikana.

Se, onko kyseessä kannanotto pelimaailman sensuurikohuihin vai vain yritys uudenlaisesta markkinointikikasta, jää toki vapaaksi tulkinnalle. Oli kyseessä kumpi tahansa, Niohin julkaisua odotetaan silti varmasti sormet syyhyten.

Lähde: Movie Censorship

Lisää luettavaa